Kategoriat
Uutiset

Uutiskatsaus 17.12.2018: Japani-aiheisia pelejä suomeksi

Lautapelit.fi on julkaissut Hokkaidon ja Asmodee Nordicsilta tulee Tokyo Highway, joten Japani-aihetta tulee nyt suomeksi. Stonemaier esitteli uuden Wingspan-pelinsä ja Spielworxxilta tulee uusia pelejä.

Uutiskatsauksessa perehdytään Lautapelit.fi:n, Asmodeen, Stonemaierin ja Spielworxxin uutuuksiin ja esitellään lautapelaamisen SM-kisojen kisapelit ensi vuodelle. Kickstarterissa on esittelyssä Dizedin uusi tuleminen ja loppuvuoden isoin Kickstarter-kampanja.

Jouluaattona uutiskatsausta ei ilmesty ja vähän muista kiireistä riippuen on mahdollista, että tämä jää vuoden viimeiseksi uutiskatsaukseksi. Jos näin käy, ei muuta kuin hyvää uutta vuotta 2019 ja heti alkuvuodesta palataan asiaan vuoden 2018 katsausten muodossa. Arvioita ja muita juttuja on toki tarkoitus tässä joulunpyhinäkin vielä julkaista.

Muistakaa myös vuoden 2018 joululahjasuositusten lista vielä viime hetken lautapelilahjoja varten!

Hokkaido on julkaistu

Honshūn aloittaman pelisarjan toinen osa Hokkaido on ilmestynyt. Aluksi on saatavilla vain englanninkielinen laitos (suomenkieliset säännöt löytyvät Lautapelit.fi:n sivuilta), pohjoismainen laitos ilmestyy vuoden 2019 puolella.

Hokkaido jatkaa tutuilla linjoilla ja muistuttaa paljon Honshūa. Tikkipelimäinen kortinvalinta on korvattu perinteisellä draftilla. Kartan rakentamisessa eroa vanhaan ovat vuoret, joiden pitää muodostaa pelaajan kartalle yksi yhtenäinen vuorijono, joka jakaa pelaajan kartan kahtia. Tällä on merkitystä kaupunkien pisteytyksessä. Vuorijonon molemmilta puolilta etsitään suurin kaupunki ja näistä kahdesta pienemmästä saa pisteet.

Kuutioita on mahdollista käyttää maanmuokkaukseen, jolla saa muuttaa jonkun ruudun maaston erilaiseksi.

Asmodeelta Tokyo Highway suomeksi

Asmodee Nordics julkaisee suomeksi Tokyo Highwayn. Tänä vuonna ilmestynyt peli on alunperin japanilainen, Naotaka Shimamoton ja Yoshiaki Tomiokan käsialaa.

Pelin tarkoituksena on saada omat autot peliin ensimmäisenä, mutta ennen sitä pitää rakentaa tieverkko. Tieverkko tehdään pylväiden varaan. Aina kun laudalle lisää tien, joka menee aiemmin pelatun tien yli tai ali, sille saa lisätä auton. Jos tie menee olemassaolevien teiden yli ja ali, sille saa laittaa kaksi autoa. Ensimmäisenä kymmenen autoaan pelannut voittaa.

Pohjoismainen painos on 2–4 pelaajalle ja saatavilla lähiaikoina.

Tokyo Highway
Kuva: Naotaka Shimamoto

Lautapelaamisen SM-kisapelit julkaistu

Vuoden 2019 lautapelaamisen SM-kisat pelataan Turussa lauantaina 27.4.2019. Turnaus on perinteiseen tapaan joukkueturnaus, joten kokoa oma nelihenkinen joukkueesi ja ala harjoitella! Viimeinen ilmoittautumispäivä on 17.4.2019 ja ilmoittautumatta mukaan ei pääse.

Kisapelitkin on nyt julkaistu. Ne ovat PhotosynthesisGaia Project, Azul ja Concordia. Joukkueiden pitää tuoda mukanaan yksi kappale jokaista kisapeliä. Lautapelit.fi on luvannut joukkueille erikoisalennuksen kisapeleistä, siitä tulee tarkempaa tietoa tammikuussa. Osallistumismaksu on lisäksi 20 euroa joukkueelta.

Lisätietoja ja tarkemmat ilmoittautumisohjeet löytyvät Lautapeliseuran foorumilta.

Stonemaierilta tulee lintupeli Wingspan

Stonemaier Gamesilta tulee lintuaiheinen Wingspan, jonka on suunnitellut Elizabeth Hargrave. Peli on keskiraskas koneistonrakentelupeli ja uponnee esimerkiksi Terraforming Marsin ystäviin.

Uteliaille sääntökirja löytyy BGG:stä. Lisätietoja ja kuvia löytyy Stonemaierin nettisivuilta.

Wingspanin kansiThe Millin videolla kerrotaan pelistä vähän enemmän:

Spielworxxin vuoden 2019 julkaisut

Spielworxxin Uli Blennemann on julkaissut Twitterissä firman vuoden 2019 pelijulkaisut. Luvassa on:

  • Yínzi: The Shining Ming DynastyCostan ja Rôlan kahdesta kolmeen tuntia kestävä bisnespeli Kiinan Ming-dynastiasta.
  • Die MacherKarl-Heinz Schmielin klassikkopeli Saksan vaaleista, reippaasti päivitettynä.
  • Auf der MalzJimmy Malzin peli.
  • Throne of Allegoria Robin Leesiltä ja Steve Mackenzieltä.

Spielworxxin julkaisut ovat usein kiinnostavia, mutta komponenttien laatu on perinteisesti heikko ja painokset ovat varsin rajallisia, tavallisesti tuhannen pelin luokkaa, joten jos ne haluaa, ennakkotilausten kanssa on syytä olla nopea. Toisaalta Spielworxxin parhaat pelit ovat myöhemmin ilmestyneet yleensä uusina, laadukkaampina laitoksina muilta julkaisijoilta.

Lautakunta

Lautakunnassa on käsitelty pelaamisen oheistoimintoja ja vietetty pikkujouluja.

Lyhyet

  • Veli veljeä vastaan -pelin suunnittelija Antti Lehmusjärvi kertoi Lautapeliseuran foorumilla suunnittelevansa samantasoista sotapeliä talvisodasta. Aiheesta on suomeksi hyvin vähän pelejä ja englanninkieliset ovat puolestaan aika raskaita ja vaativia.
  • Clank! saa legacy-version. Clank! Legacy: Acquisitions Incorporated on Acquisitions Incorporated -roolipelimaailmaan sijoittuva legacy-versio tutusta pakanrakennuspelistä. Lisätietoja voi tilata sähköpostiinsa Dire Wolf Digitalin sivuilta.
  • Dinesh Vatvani on analysoinut BGG:n pelireittauksia ja löytänyt korrelaation pelien sijoituksen ja monimutkaisuuden väliltä: monimutkaisemmat pelit sijoittuvat korkeammalle ranking-listoilla. Vatvani kokeili, miten käy, jos reittauksia vähän oikaisee, eli sakottaa monimutkaisia pelejä ja suosii kevyempiä pelejä. An analysis of board games: Part II – Complexity bias in BGG -artikkeli kertoo, miten kävi. Vatvanin lähtöoletuksista saa olla eri mieltä, mutta lopputuloksena on joka tapauksessa ihan mielenkiintoinen pelilista, joka minun mielestäni palvelee uutta pelaajaa paremmin kuin nykyinen. Vähän samansuuntaisella logiikalla on tehty myös Lautapelioppaan parhaiden pelien lista, jossa suositaan hyviä ja suosittuja pelejä, jolloin saadaan huomattavasti helpommin lähestyttävä lista kuin pelkästään keskiarvon perusteella.
  • Richard Garfieldin Carnival of Monsters ei saanut Kickstarterissa rahoitusta kokoon viime vuonna. Nyt Amigo on vaihtanut kuvittajat vanhoista Magic-kuvittajista saksalaisiksi suosikeiksi (Franz VohwinkelDennis LohausenMichael Menzel) ja peli on suunnitteilla loppuvuodeksi 2019.
  • Power Grid täyttää 15 vuotta vuonna 2019 ja juhlan kunniaksi ilmestyy uusi laitos. Uuden laitoksen ulkoasu on jokseenkin sama kuin ennen, mutta sääntöjä on viilattu jonkin verran. Tarkemmat tiedot muutoksista julkaistaan myöhemmin, jotta vanhojen laitosten omistajat voivat ottaa ne käyttöönsä.
  • Emerson Matsuuchilta (Century: Spice Road) ja IDW Gamesilta tulee Metal Gear Solid: Board Game. Peli on yhteistyöpeli, taktista vakoilua skenaariopohjaisesti.
  • Sagradaan tulee kolmen lisäosan sarja. Lisärit on nimetty Sagrada Famílian kolmen fasadin mukaan Jeesuksen syntymän, kärsimyksen ja kunnian mukaan. Sagrada: The Great Facades – Passion aloittaa vuoden 2019 keväällä. Lisärissä on inspiraatiokortteja, harvinaisempaa lasia edustavia noppia ja -kortteja, niihin liittyviä tavoitteja ja symmetriasta palkitsevia yleisiä tavoitteita.
  • Terra Mysticaan tulee uusi lisäosa Age of Innovation, joka sisältää uusia ominaisuuksia, kuten teknologialaattoja, uusia favoreita, uusia kansoja ja niin edelleen. Uudet kansat eivät ole yhteensopivia aikaisempien kanssa, ne ovat uusi sukupolvi, jossa on enemmän vaihtelua. Pohdintaa aiheesta on BGG:ssä.
  • Asmodeelta tulee Black Mirror: Nosedive, saman nimiseen Black Mirror -tv-sarjan jaksoon perustuva korttipeli, jossa yritetään huolehtia omasta sosiaalisesta pistearvosta ja haalia lifestyle-kortteja.
  • Matthias Cramerilta tulee Weimar: The Fight for Democracy, Weimarin tasavaltaan sijoittuva korttivetoinen peli, joka on 80-prosenttisesti politiikkaa ja 20-prosenttisesti sotapeli. Kestoa pelille luvataan viidestä kuutiin tuntea. Julkaisijana on Compass Games.
  • Cramerilta tulee vuoden 2019 loppupuolella myös Glen More II: Chronicles, jota onkin odoteltu jo useamman vuoden ajan. Julkaisija on uusi Funtails, joka vie pelin ensi vuonna Kickstarteriin. Uusi versio lisää perinteiseen Glen Moreen kronikat, kahdeksan lisäosaa, jotka muuttavat peliä radikaalisti. Peruspeliäkin on fiksailtu jonkin verran ja komponentit on uusittu.
  • Santorini tulee mobiiliin ja Early Access -testaajia haetaan. Täytä lomake, niin saatat päästä testaajaksi.

Kickstarter-pelit

Kickstarterin logo

Alla esiteltävät pelit ovat rahoitusta kerääviä Kickstarter-kampanjoita. Ennen kuin annat rahojasi Kickstarter-kampanjoihin, kannattaa tehdä vähän pohjatöitä. Lautapelioppaan Mitä huomioida Kickstarter-kampanjoita tukiessa -artikkeli on oivallinen aloituspiste.

Tähän on valikoitu mielestämme kiinnostavimpia ja parhaimpia kampanjoita, mutta mitään takeita ei näistäkään voi antaa.

Kampanjoiden yhteydessä puhutaan verottomasta toimituksesta. Se tarkoittaa, että toimitus tulee EU:n sisäpuolelta, jolloin arvonlisäveroa ei tarvitse maksaa. EU:n ulkopuolelta tuleviin lähetyksiin lisätään 24 % arvonlisävero, joka lasketaan sekä tuotteen hinnalle että postikuluille.

Tainted Grail: Fall of Avalon on vielä vuoden viimeinen todella iso Kickstarter-kampanja. Rahoitus toteutui varsin kiistattomasti, kun minimitavoitteena oli vähän yli 50 000 dollaria ja tätä kirjoittaessani mittari näyttää lähes 2,7 miljoonaa dollaria. Peli tarjoaa seikkailua, selviytymistä ja yhteistyötä arturiaanisten legendojen maailmassa 1–4 pelaajalle. Tekijöinä on Awaken Realms, jonka aikaisempia tuotoksia ovat muun muassa The Edge: Dawnfall, Nemesis ja Lords of Hellas.

Peli lupaa 30–40 tuntia kestävän kampanjapelin, joka koostuu 15 yksittäisestä skenaariosta. Tarinaa on yli 200 sivua. Stretch goaleista on avattu toinen kampanja, josta irtoaa toiset 30–40 tuntia pelattavaa ja kolmaskin on tekeillä. Lisäksi kampanjoissa on niin paljon sisältöä ja vaihtoehtoisia kulkuja, ettei niistä kertapelaamisella näe kaikkea.

Core box irtoaa 70 punnalla, Monsters of Avalon -miniatyyripaketin kanssa hinta on 110 puntaa. Toimituksia lupaillaan peruspelille elokuulle 2019, stretch goaleille ja lisäostoille toukokuulle 2020. Postikulujen määrä riippuu siitä, haluaako pelinsä yhdessä erässä vuonna 2020 vai peruspelin jo 2019. Kampanja löytyy täältä.

Tainted Grail

Dized on nyt uudella kierroksella Kickstarterissa. Edellinen yritys syyskuussa peruutettiin, nyt on lähdetty uusin voimin liikkeelle. Kampanjan tavoitteena on 75 000 dollaria, mutta varsinainen tavoite lienee saada sovellukselle käyttäjiä ja näkyvyyttä.

Dized-sovelluksen tarkoituksena on tehdä lautapelien sääntökirjat tarpeettomiksi. Siihen Dizedillä on kaksi lähestymistapaa: interaktiivinen opetus ja digitaaliset säännöt. Interaktiivinen opetus tarkoittaa sitä, että sovellus opettaa pelin säännöt kädestä pitäen, ikäänkuin pöydässä istuisi kaveri, joka opettaa pelin. Pelaajat voivat aloittaa pelin heti ja sovellus kertoo sääntöjä pelin edetessä.

Digitaaliset sääntökirjat taas tarkoittavat sähköisessä muodossa olevia sääntökirjoja, joissa on muun muassa sanahaku ja FAQ-osiot sisäänrakennettuina. Digisääntökirja päivittyy luonnollisesti tarpeen mukaan. Peleihin on myös mahdollista lisätä pistelaskureita, uusia skenaarioita, tekoälypelaajia ja muuta hyödyllistä lisätukea.

Sovellus on saatavilla iOSille ja Androidille. Itse sovellus on ilmainen, mutta sisällöstä joutuu jatkossa maksamaan. Kampanjan halvin taso on 4 dollaria, jolla saa yhden krediitin. Krediitillä saa joko kaiken sisällön auki kuukaudeksi tai jonkun yksittäisen jutun ostettua pysyvästi. 49 dollarin hintaan saa 30 krediittiä ja setin fyysisiä promoja peleihin. Kampanja löytyy täältä.

Dized

Mikon pelaamia

Kovin vähän on tullut viime viikkoina pelattua muuta kuin KeyForgea. On se vaan hyvä. Olen nyt pari kertaa kohdannut inhottavan Restringutuksen, joka rajoittaa pelaamisen yhteen maahan. Toisella kertaa se ei ollut suurikaan riesa, mutta toisella kertaa minulla sattui olemaan pöydässä Pit Lord, joka pakottaa pelaamaan Disiä – joka tietysti kiellettiin, joten hävisin saman tien.

Harmittiko? No eipä oikeastaan. Restringutuksen rajoittamisesta on kahdeksansivuinen keskusteluketju BGG:ssä, kyllästyin itse aiheeseen jo sen verran että lopetin keskustelun seuraamisen. Ihan hyvä se noinkin on, vaikka periaatteessa vastustankin kortteja, jotka estävät toista pelaajaa pelaamasta. Aika harvinainen tuo Pit Lordin ja Restringutuksen kohtaaminen on, samoin tilanteet, jossa toinen pelaa Restringutuksen tilanteessa, jossa vastapelaajalla on vain yhtä maata kädessä ja arvaus osuu kohdalleen.

Pelien joukkoon on mahtunut muutama oikein mainiosti omituinen peli ja paljon tavanomaisempia, mutta silti viihdyttäviä matseja.

1862: Railway Mania in the Eastern Counties pääsi pöydälle muutaman vuoden tauon jälkeen. Peliporukassa oli yksi täysi 18xx-vasta-alkaja, yksi kerran kokeillut ja kaksi kokeneempaa. Olin itse ainoa, jolla oli varsinaista 1862-kokemusta – sen yhden kolme vuotta sitten pelatun pelin verran. Säännöt olivatkin vähän hakusessa ja menivät osin vähän sinne päin, mutta noin neljässä tunnissa peli kuitenkin saatiin pelattua.

Olipa hauskaa pelata pitkästä aikaa 18xx:ää ja tämänkin pelin pariin oli mukava palata – viime vuosina kun on yleensä saanut pöytään vain 1846:tta, joka toki on mainio peli. Tämä 1862 on erikoinen peli, jossa on paljon kaikenlaista omituista ja runsaasti sääntöjä.

Mielenkiintoinen peli tämä oli ja oli mukava voittaa (ensimmäinen 18xx-voittoni sitten vuoden 2010!), mutta fiilikset jäivät jälkeenpäin vähän ristiriitaisiksi. Sillä tiheydellä kun tätä ehtii pelaamaan, sääntöjä on kyllä liikaa. Tiuhemmin pelattuna toimisi varmasti paremmin, mutta ehkä pitäisi sittenkin vain keskittyä pelaamaan 1846:tta, sen säännöt kun osaa paremmin ja vähän lyhyempänä se on vähän helpompi saada pöytäänkin.

Tulevat lautapelitapahtumat

Lautapelioppaan uudet jutut edellisen katsauksen jälkeen

  • Sotapelien harrastaminen eroaa muusta lautapelaamisesta jonkin verran. Marko Tainio avaa aihetta artikkelissaan.
  • KeyForge on kauden kuumimpia uutuuspelejä ja syystä. Kaksintaistelukorttipelien ystävien kannattaa tutustua lähemmin.
  • Eeppistä kertaa Esseniin on Pauli Oravan kuvaus ensikertalaisten Essenin-matkasta.

Lautapeliopasta voi seurata monissa eri kanavissa. Lautapeliopas löytyy Facebookista ja Twitteristä. RSS-syötekin löytyy.

TelegramLautapeliopas löytyy myös Telegramista. Seuraamalla Lautapelioppaan Telegram-kanavaa, saat tiedon uusista julkaisuista välittömästi julkaisun jälkeen. Telegramissa päivitykset eivät huku algoritmien jalkoihin.

Lautapeliblogien päivitykset

Pöydällä-blogissa pyörii jouluaattoon asti joulukalenteri eli päivittäin avautuvat luukut, joista löytyy tehtäviä. Vastaamalla tehtäviin voi voittaa palkintoja. Vastausaikaa on vuoden loppuun asti. Luukut löytyvät Pöydällä-blogista.

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *