Kategoriat
Uutiset

Tarinakuutiokilpailun voittajat

Lautapelioppaan ja Competon tarinakuutiokilpailu päättyi eilen. Tehtävänä oli kertoa annetuista tarinakuutioista tarina. Kilpailuun tuli 98 oivallista tarinaa.

Tarinakuutiot
Tarinat kerrottiin näistä kuutioista.

Pääpalkinnon (Salaisuuksien saari, Dizios, A la Carte ja Roryn tarinakuutiot) voitti Lauri Koivisto. Laurin tarina:

Olipa kerran lohikäärme, joka oli vanginnut korkeaan tornin eläkeläisnaisen kävelykeppeineen. Koska eläkeläinen oli kuitenkin tullut jo siihen ikään, ettei jaksanut kuin nukkua suurimman osan päivästä, oli lohikäärmeen tapettava aikaa metsästämällä lampaita linnansa seutuvilta taskulampun valossa maksaakseen vuokransa. Piruuttaan lohikäärme päätti antaa eläkeläisnaisen vankityrmän avaimen eräänä kauniina kesäpäivänä rovaniemeläiselle laskuvarjojääkärille. Sen pituinen se.

Toisen palkinnon (Salaisuuksien saari ja Roryn tarinakuutiot) voitti Jani Muikku. Janin tarina:

Lammas nukkui tornissaan, tai ainakin yritti. Se oli ollut illalla niin uupunut, että pelkäsi joutuvansa käyttämään kävelykeppiä kivutessaan tornikamariinsa. Lammas päättikin jäädä nukkumaan tornin ala-aulaan. Unta ei kuitenkaan meinannut tulla. Se yritti laskea ihmisiä (lampaiden tapa). Se yritti keksiä syytä unettomuudelle. Se muisti ja oli aivan varma, että tornin ovi oli lukossa ja avain tallessa. Yhtäkkiä lammas kuuli tornin ovelta rapinaa: Oliko joku löytänyt vara-avaimen kätköstä? Lammas säikähti, mutta ei suinkaan ajatustaan, vaan vaativaa koputusta oveltaan. Varovasti lammas hiipi ovelle, kurkisti ovisilmästä, ja avasi oven. Ovella seisoi laskuvarjohyppääjä. Laskuvarjohyppääjä ojensi kätensä, kätteli ja kaivoi laukustaan kirjan: “Valvo vähemmän, lue tai vaikka pelaa enemmän.”, laskuvarjohyppääjä totesi. Ja samassa lammas valaistui. Ikään kuin hänen päässään olisi syttynyt taskulamppu. Lammas ymmärsi elämän tarkoit uksen: Pelaan, siis olen. Ja lammas nukahti.

Kolmannen palkinnon (Roryn tarinakuutiot) voitti Susanna Happonen. Susannan tarina:

Eli tornissa prinsessa, jolle äiti luki iltasatua että tyttö olisi nukahtanut. Tarinassa lammas lensi kuumailmapallolla, mukanaan keppi ja avain. Lopulta prinsessa nukahti ja äiti peitteli tytön ja sammutti valot.

Luovuuspalkinto yllättävimmästä tulkinnasta menee Sampo Sikiölle tästä tarinasta:

Kuninkaallisen Lammaslentolaivueen komentajakapteeni Sivo Seira oli saanut vaarallisen tehtävän. Hänen oli lennettävä avaruusraketillaan Iminutsiaket-planeetalle ja pystyttettävä sinne laivueen lippu. Planeetalla asuvia kolmijalkaisia ja kaksikätisiä päättömiä mörköjä oli ehdottomasti varottava. Raketin lähtö oli erinomainen. Kunnes! Äkkiarvaamatta kuun (vai oliko se kuu sittenkään?) takaa hyökkäsi kolmen TIE-hävittäjän laivue, joka räjäytti kapteenin raketista kärjen. Neuvokas kapteeni kaivoi taskustaan Ohjesäännön, jonka mukaan hänen tuli välittömästi pelastautua laskuvarjoitse (prolatiivi). Hätälasku onnistui, eikä urhoollinen kapteenimme kärsinyt muita tappioita kuin katkenneen silmälasien sangan.

Ai mitenkö tämä tarina liittyy annettuihin noppiin? Kas näin:

Sampon tarinan nopat. Kuva: Sampo Sikiö
Sampon tarinan nopat. Kuva: Sampo Sikiö

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *