Kategoriat
Peliarvostelut

Railways of the World

Muhkean kokoinen junapeli Railways of the World pistää pelaajat rakentamaan rautateitä Yhdysvaltojen rautateiden kultakaudella. Tavara liikkuu ja rahaa kertyy, kun rautatieparonit kasvattavat rautatieimperiumejaan Yhdysvalloissa.

Railways of the World tuo pöytään tutun tuntuisen junapelin. Peli on vaikeampi kuin Menolippu, mutta ei kuitenkaan ole yhtä armoton kuin Age of Steam. Peli soveltuukin paremmin satunnaisempaan pelailuun tai vähemmän junapelejä pelanneille.

Peli ilmestyi alunperin vuonna 2005 nimellä Railroad Tycoon. Vuonna 2009 ilmestyi ensimmäinen laitos Railways of the World -nimellä, Railroad Tycoon -lisenssin rauettua.

Samaa vanhaa ja hieman uutta

Railways of the Worldin kansiAlussa valitaan pelattava kartta, jossa oleviin kaupunkeihin asetellaan kuljetettavia tavaroita merkitsevät eri väriset kuutiot. Kuutioiden määrä on kerrottu pelilaudassa, poikkeuksena kahden – kolmen pelaajan pelit, joissa kuutioita on yksi vähemmän kuin pelilaudassa kunkin kaupungin kohdalla kerrotaan.

Lisäksi hieman satunnaisuutta tuomaan annetaan jokaisella pelaajalle satunnaisesti valittu paroni ja pöytään nostetaan pelaajien määrän mukaan muuttuva määrä tapahtumakortteja. Kortit vaikuttavat pelin kulkuun siten, että osalla saa pieniä bonuksia omalle vuorolleen, toisista taas saa pisteitä, jos tietynlainen rata on rakennettu, ja osa vaikuttaa kaikkiin pelaajiin.

Peliä pelataan kierroksissa ja jokaisella kierroksella pelaajilla on käytettävissään kolme toimintoa, jotka tehdään vuorotellen toiminto kerrallaan. Se onkin hyvä asia, sillä pitkää taukoa ei toimintojen välillä ehdi tulla.

Toiminnot ovat veturin päivittäminen paremmaksi, radan rakentaminen, kuljettaminen, kaupungin kehittäminen ja kortin ottaminen pöydästä. Hyvin suoraviivaista siis.

Kuljettamalla pelaaja saa yhden voittopisteen jokaista omistamaansa rataa kohden. Muiden ratoja saa hyödyntää, mutta kuljettaminen on aina aloitettava omalta radalta ja jos lainaa muiden rataa, pisteet menevät tietysti lainaradan omistajalle. Pisteet ovat paitsi voittopisteitä pelin lopussa, myös tuloja pelin aikana.

Jotta pitkät kuljettamiset onnistuisivat, täytyy junaa päivittää. Jokainen junan taso antaa kuljettaa yhden kaupunginvälin lisää, jolloin voittopisteidenkin saldo luonnollisesti kasvaa.

Peli aloitetaan rahattomana ja rahoitusta rakentamiseen sekä junien päivittämiseen tarvitaan. Heti ensimmäiseltä kierrokselta lähtien on siis pakko ottaa lainaa. Lainoja ei saa kuitenkaan maksaa pois pelin aikana, joten niitä on otettava harkiten. Jokainen 5000 dollaria lainaa pelin lopussa vähentää voittopisteitä yhdellä. Jokaisesta otetusta lainasta joutuu vielä maksamaan korkoa kierroksen lopussa 1000 dollarin verran.

Mustia ja vihreitä ratoja. Kuva: Tero Oksala
Musta ja vihreä ovat rakennelleet reippaasti ratoja St. Louisin ympäristöön. Kuva: Tero Oksala

Seuraava askel Menolipusta

Suurelle osalle pelaajista Menolippu on varmasti tuttu peli. Se voi kuitenkin alkaa kyllästyttää, vaikka karttojakin olisi useita erilaisia tarjolla pelattavaksi. Tällöin kannattaa suunnata katseensa Railways of the Worldiin. Periaatteessa Railways of the World ei muuta perusideaa, mutta tuo siihen uusia elementtejä, jotka vaativat hieman enemmän taktista ajattelua ja erilaisen lähetysmistavan.

Kartalle laitettavat heksaruudun muotoiset junaradanpätkät antavat mahdollisuuden luoda erilaisia reittejä kaupunkeihin. Tälläinen lähestysmistapa onkin erityisen hyvä silloin, jos joku tai jotkut muut ovat rakentaneet raiteensa kaupunkiin, jonne pitäisi päästä. Pidempi reitti luonnollisesti maksaa enemmän ja todennäköisesti käyttämättä on jäänyt vuoriston läpi kulkeva reitti, jossa on jokia matkalla, jolloin se on entistä kalliimpi. Tässä vaiheessa yleensä kannattaa miettiä kaksi kertaa, että rakentaako kalliin radan vai lähteekö vain toiseen suuntaan.

Junien kehittäminen on tuttua monille 18XX-pelien pelaajille ja tämä on mukana myös Railways of the Worldissa, tosin kesymmin, ilman vanhojen junien poistumista. Junien kehittäminen kannattaakin, sillä mitä parempi juna on, sitä useamman aseman välin voi tavaraa kuljettaa yhdellä toiminnolla. Jotkut tapahtumakortit antavat myös lisäpisteitä pitkistä kuljetuksista.

Kehittyneemmällä junalla voi hyödyntää myös muiden rautateitä kuljetuksissaan, mutta tällöin myös ne pelaajat, joiden rautatietä hyödynnetään saavat oman osansa. Jokainen pelin aikana ansaittu voittopiste nimittäin tuottaa pelaajalle rahaa seuraavalle kierrokselle.

Pelissä olevat satunnaistapahtumakortit muuttavat pelin kulkua ja tekevät jokaisesta pelistä hieman erilaisen. Kortit ovatkin alussa jaettavien salaisten tehtävien ja kuutioiden lisäksi ainoat satunnaiselementit pelissä. Satunnaiselementit ovat tervetullut lisä peliin ja pakottavat pelaajat kokeilemaan erilaisia taktiikoita. Toki tässäkin pelissä voittaa useimmiten se, jolla on eniten kokemusta.

Peli on suoraviivainen pelattava, eikä siinä ole poikkeussääntöjä opiskeltavaksi. Vaikein asia pelissä on hahmottaa pidemmällä tähtäimellä mitä aikoo tehdä ja mikä siihen olisi paras ratkaisu. Lainoja ahnaasti ottava pelaaja voi huomata olevansa pian ahtaalla, kun hän ei pystykään maksamaan takaisin sijoittajille. Tähän tilanteeseen ei kuitenkaan voi vahingossa ajautua.

Peli sopii hyvin junapeleistä pitäville, jotka hakevat hieman enemmän haastetta kuin Menolippu tarjoaa, mutta eivät halua hypätä suoraan syvään päähän välillä armottomaankin Age of Steamiin tai 18XX-peleihin.

Iso pelilauta. Kuva: Tero Oksala
Railways of the Worldin pelilauta on todella mittava ja peli muutenkin reippaasti ylituotettu. Kuva: Tero Oksala

Faktat Railways of the Worldista

Suunnittelija,

Julkaisija: Eagle-Gryphon Games (2005)

Mutkikkuus: Pelin säännöt ovat yksinkertaiset ja ensimmäisellä kerralla pääsee jo hyvin mukaan.

Onnen vaikutus: Tuuria on mukana jonkin verran, mutta taitavin pelaaja vie kyllä yleensä voiton, sen verran paljon hyvällä suunnittelulla on sijaa.

Vuorovaikutus: Riippuu käytetystä kartasta ja pelaajien määrästä. Väljemmällä kartalla  ja pienemmillä pelaajamäärillä vuorovaikutusta on vähemmän.

Teema: Rautatieteema on pelissä vahva.

Uudelleenpelattavuus: Hyvä. Erityisesti uusilla kartoilla saa tulevaisuudessa uudelleenpeluuarvoa.

Kieliriippuvuus: Korteissa on hieman tekstiä, kevyillä apulapuilla pärjää.

Pelaajamäärä: 2–6, parempi vähän isommilla pelaajamäärillä. Ei erityisen vetävä kaksinpelinä.

Pituus: 120 minuuttia

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

4 vastausta aiheeseen “Railways of the World”

Tämän pelin, eli Railways of the World, saatavuus on vähän huonossa jamassa. Kiinnostuin pelistä, mutta en löydä sitä mistään. Lähetin mailia fantaisiapeleihin, lautapeleihin ja poromagiaan.

Lautapelit.fi sanoi että painos loppu, muut ei ole vastannut. Peli ei ole edes kovin vanhakaan.

Mistähän muualta kannattaisi etsiä? Stream ja Age of Stream vaikutti vähän(tai enemmän) vaikeammilta, tämä oli omalle tasolle sopiva peli.

Onhan tässä nyt uusimmasta painoksesta kuusi vuotta, on se aika vanha jo. BGG:n markkinoilla on aika läjä, mutta ei kyllä mitenkään halvalla ja tämä on sen verran iso boksi, että Yhdysvalloista on kallis tilata. Uutena ei tosiaan löydä kuin hyvällä tuurilla.

Ei Steamia kannata säikkyä, helpommilla säännöillään se ei ole kovin paljon Railways of the Worldia mutkikkaampi.

Ok, kiitos vastauksesta. Täytyy puntaroida
muiden vaihtoehtojen välillä. Lautapelikärpänen
on päässyt puremaan.

Tilasin pelin VPD:stä. Siellä oli tuolloin muutamia varastossa (joka oli noin kuukausi sitten). Kannattaa katsastaa ulkomaisia pelikauppoja, eikä pelkästään amazonia tai ebayta. Suosittelen lämpimästi. Hinnakas peli, mutta toimii kohtuullisesti kaksistaan Meksikon ja Euroopan kartoilla…suosittelen hankimaam Euroopan kartan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *