Q.E.

Quantitative easing eli suomeksi määrällinen elvytys tai tuttavallisemmin setelirahoitus on rahapolitiikan keino, jossa keskuspankit työntävät markkinoille rahaa ostamalla erilaisia rahoitusinstrumentteja. Tästä on kyse myös Q.E.-lautapelissä, jossa pelaajat pääsevät keskuspankkeina pelastamaan yhtiöitä, jotka ovat “liian suuria kaatumaan”.

Pelillä on viesti: suunnittelija Gavin Birnbaum haluaa sanoa sillä, että setelirahoitus on vaarallinen tie. Rahapoliittinen teema on silti enimmäkseen pintakuorrutusta, jonka alla on hyvinkin perinteistä settienkeräilyä huutokauppaamalla. Huutokaupassa on kuitenkin pari kierrettä, jotka erottavat Q.E.:n muista peleistä. Koska pelaajat ovat keskuspankkeja, rahaa on käytössä rajattomasti, koska sitähän voi painaa lisää. Joku raja sentään on: Reiner Knizian High Societyn tapaan eniten rahaa käyttänyt pelaaja häviää automaattisesti.

Osittaista sokkohuutokauppaa

Pelissä ostetaan yrityksiä kuvaavia laattoja. Jokainen yritys liittyy johonkin maahan, sillä on joku teollisuudenala ja se tuottaa pisteitä. Lopussa saa pisteitä suoraan laattojen pistearvoista, siitä että kerää monta laattaa samaa teollisuudenalaa, siitä että kerää eri teollisuudenaloja ja siitä, että kerää oman maan laattoja. Tämä kaikki on tavanomaista settien keräilyä, monisuuntainen pisteytys varmistaa sen että jokainen laatta kiinnostaa jokaista pelaajaa, mutta hieman eri määrän.

Huutokauppaaminen tapahtuu siten, että jokainen pelaajista on vuorollaan kauppiaana. Pakan päällimmäinen laatta käännetään esiin ja kauppias määrittelee lähtöhinnan. Hinta voi olla mikä tahansa positiivinen kokonaisluku. Muut pelaajat tekevät tarjouksensa sokkona kirjoittamalla sen pyyhittävällä tussilla shekkilaudalle. Tarjouksen on oltava nolla tai positiivinen kokonaisluku, joka ei ole sama kuin aloitustarjous.

Kauppias katsoo tarjoukset. Korkein tarjous voittaa. Voittosumma kirjataan ostetun laatan taakse muistiin. Sen tietävät vain myyjä ja ostaja. Muut tietävät vain alarajoja: voittava tarjous oli korkeampi kuin lähtöhinta ja korkeampi kuin oma tarjous. Mutta kuinka paljon? Se on se kiinnostava mysteeri.

Kun kaikki laatat on myyty, katsotaan miten kävi. Pelaajat laskevat pisteensä ja käyttämänsä rahat. Vähiten rahaa käyttänyt nappaa bonuksen ja eniten rahaa käyttänyt häviää pelin suoraan, sen jälkeen eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Hillittyä bisnestä vai hyperinflaatiota?

Q.E.:n high concept on huikean hyvä: ei tarvitse kuin sanoa, että tässä on muuten huutokauppapeli, jossa on käytettävissä rajattomasti rahaa, niin pelille on kokeilijoita jonoksi asti. Lopulta kiinnostavampi kysymys on kuitenkin se, onko jipon takana kiinnostava peli. Siihen vastaus on varovainen kyllä – Q.E. vaikuttaisi kyllä olevan mielenkiintoinen peli, mutta on siinä omat vaaransa.

Yksi vaara on hyperinflaatio. Jos joku tarjoaa aivan hulluja lukemia ja voittaa heti alkuun aivan poskettomilla tarjouksilla runsaasti laattoja, voidaan päätyä tilanteeseen, jossa kaikkien muiden pelaajien ainoa järkevä tapa pelata on olla osallistumatta enää huutokauppoihin. Silloin tuloksena on aika tylsä peli. Jos taas lähtee huutamaan kilpaa hyperinflatoijan kanssa, ainoastaan auttaa tätä voittamaan strategialla, jonka pitäisi yksiselitteisesti olla häviävä.

Aiheesta on pitkä keskustelu BoardGameGeekissä, mutta mainittakoon, että meidän peleissämme tuollaista hyperinflaatiota ei ole näkynyt. Inflaatiota kylläkin – hinnat ehkä alkavat pieninä, mutta kyllä ne ennen pitkää nousevat miljooniin ja miljardien tarjouksiakin on nähty. Sellaista ilmiötä, jossa yksi pelaaja keräisi järjestelmällisesti kaikki laatat törkeän suurilla tarjouksilla ei kuitenkaan ole esiintynyt; jo se, että huutokauppaajan itsensä on aika vaikea voittaa myymäänsä laattaa tuottaa mutkia matkaan.

Mikään varma nakki Q.E. ei ole, ihan jokaisella peliporukalla tämä ei varmasti toimi. Tämä peli jos mikä vaatii sitä, että kaikki pelaavat tosissaan voitosta, koska huvikseen älyttömiä summia huutelevat pilaavat pelin takuuvarmasti. Voihan tässä tarjota saman tien vaikka sata triljoonaa, mutta lopputulos ei ole kiinnostava peli.

Parhaimmillaan Q.E. on kuitenkin jännittävä peli, jossa pääsee nauttimaan laajasta tunneskaalasta. Yhden pelin aikana ehtii kokea riemua onnistuneista ostoksista, epätoivoa kun se omalle strategialle todella tärkeä laatta karkaa toiselle pelaajalle, vaikka on ihan varma, että tarjosi enemmän kuin muut, epäuskoista huvittuneisuutta kun pääsee huutokauppiaana näkemään aivan pöyristyttävän korkeita tarjouksia ja lopulta sitten sitä kihelmöivää jännitystä, kun pistesaalis vaikuttaisi hyvältä jos vain se pahin kilpailija on käyttänyt enemmän rahaa ja putoaa pelistä…

Tyylikäs peli

Kun julkaisijana on BoardGameTables.com, toteutus on tyylikäs. Laatikko on näppärän kokoinen, komponetit siistit ja toimivat. Julkaisija tarkoittaa myös sitä, että Q.E.:tä ei kaupan hyllyltä saa. Peli julkaistiin Kickstarterissa ja nyt sitä saa ainoastaan suoraan julkaisijalta. Toimitus tulee sentään Saksasta.

Pelistä on ilmestynyt myös aikaisempi versio. Suunnittelija Gavin Birmbaum tunnetaan puisista peleistään ja myös Q.E. on ilmestynyt tällaisena käsin tehtynä puuversiona. BoardGameTablesin versio on huomattavasti helpompi hankkia, toimii viidellä pelaajalla ja on muutenkin hieman hiotumpi, joten puuversiota ei erityisemmin kannata lähteä metsästämään.

Q.E. ei välttämättä ole paras, eikä ainakaan strategisin huutokauppapeli. Sitä voi olla hedelmällisempää ajatella jonkinasteisena partypelinä ennemmin kuin strategiapelinä, mutta varmaa on, että peli onnistuu herättämään mielenkiintoa ja tarjoaa kiinnostavia pelikokemuksia. Jokaiselle peliporukalle se ei toimi, mutta jos ajatus rajattomista rahavaroista kiehtoo, peli on hyvinkin tutustumisen arvoinen.

Faktat Q.E.:stä

Suunnittelijat: Gavin Birmbaum

Julkaisija: BoardGameTables.com (2019), Cubiko Games (2017)

Mutkikkuus: Säännöt ovat yksinkertaiset ja nopeasti opetetut. Pelin tarjoamien mahdollisuuksien hahmottaminen voi vaatia hetken, mutta ensimmäisen pelin lopuksi tämän viimeistään tajuaa.

Onnen vaikutus: Kaikki laatat ovat aina pelissä, mutta järjestys on sattumanvarainen. Siinä voi olla hivenen hyvää tai huonoa tuuria mukana – jos vaikkapa joutuu itse myymään kovin paljon oman maansa laattoja, on hieman tappioasemassa. Käytännössä pelaajien rahankäytön tuoma kaoottisuus hukuttaa alleen muut satunnaistekijät.

Vuorovaikutus: Jotta voittaa, on tarjottava enemmän kuin muut, mutta ei liikaa. Peliä pitää siis osata lukea ja toisten pelaajien ajatuksia arvailla. Suoraa vuorovaikutusta ei kuitenkaan ole.

Teema: Keskuspankkiteema toimii ja peli demonstroi hienosti rahanpainamisen vaaroja, mutta kyllähän tämän voisi jotenkin muutenkin teemoittaa, eikä teemalla ole pelatessa juurikaan merkitystä.

Uudelleenpelattavuus: Periaatteessa peli toistuu kerta toisensa jälkeen samana, laatat pelataan aina kaikki (pelaajamäärästä riippuen), mutta pelissä on kyllä sen verran epävarmuustekijöitä, ettei sitä ihan muutamalla pelikerralla tyhjäksi pelaa – ja yhdenkin uuden pelaajan tuominen mukaan ravistellee kuvioita mukavasti.

Kieliriippuvuus: Pelissä ei ole lainkaan tekstiä, numeroita sen sijaan on ymmärrettävä hyvin.

Pelaajamäärä: 3–5, tuntuisi toimivan ihan hyvin kaikilla pelaajamäärillä.

Pituus: 30–45 minuuttia, nopeamminkin on mahdollista pelata.