Kategoriat
Peliarvostelut

Nodwick: The Card Game

Nodwick on humoristinen fantasiasarjakuva. Sarjakuvan piirtäjä Aaron Williams on kuvittanut muitakin Jolly Rogerin pelejä, joten Nodwick-teemainen peli ei yllätä. Nodwick: The Card Game on läheistä sukua Parker Brothersien todelliselle klassikolle, Pitille. Pit julkaistiin ensimmäistä kertaa jo sata vuotta sitten (1904!), ja se on edelleen saatavilla. Se kertoo jotain pelin laadusta.

Pelin idea

Nodwickin kansiKuten Pitissä, pelaajat käyvät kauppaa, yrittäen kerätä itselleen hyvän setin tuotteita. Kortteja vaihdetaan reaaliaikaisesti, joten pelaaminen menee melkoiseksi kilpahuutamiseksi. Nopein pelaaja voittaa. Peli on todella kiireinen ja siksi myös varsin hauska.

Nodwick kierrättää Pitistä reaaliaikaisen kaupankäynnin, mutta lisää siihen kaikenlaista uutta. Tällä kertaa perinteisemmät raaka-aineet on vaihdettu ruumiinosiin. Sadan metrin kuolonjuoksulla kilpailijat repeytyivät kappaleiksi ja atleetit pitäisi saada kursittua kokoon ennen seuraavaa erää.

Kukin kilpailija on silpoutunut kuuteen osaan (kädet, jalat, pää, torso, sielu ja haima), jotka pitäisi saada koottua yhteen. On hyvä huomata, että kilpailijoiden kokoaminen yhteenkuuluvista osista on vain bonusta — kunhan kaikki osat löytyvät, ei haittaa, jos ne alunperin kuuluivat eri kilpailijoille!

Pelin ydin on siis kiivaassa vaihtokaupassa. Pelaajat huutavat toisilleen tarjouksia ja kun kaksi ehdotusta kohtaa, kortit vaihdetaan nopeasti. Kun pelaajalla on ruumiinosa ja sen pelaamiseen tarvittavat kortit, lyödään osa pöytään ja kortit poistopinoon ja peli jatkuu.

Koska korttien määrä vähenee koko ajan, systeemi tarvitsee lisää kortteja, jotta vaihdettavaa riittää. Siksi pelaajalta toiselle kiertää tiimalasi. Kun tiimalasin antaa eteenpäin, saa nostaa kortin. Jos tiimalasista loppuu aika, se siirtyy seuraavalle pelaajalla. Kun tiimalasin saa, sen voi halutessaan kääntää. Näin pelaajat saavat lisää kortteja ja pystyvät hieman kontrolloimaan pelin tahtia.

Raadot kokoon

Peli päättyy, kun joku pelaajista saa kaikki kuusi osaa kokoon. Useimmiten nopeinta työtä tehnyt voittaa, sillä nopeudesta saa bonusta. Ruumiinosista saa pisteitä, vaikeammista eli enemmän kortteja vaativista enemmän kuin helpommista. Mitä enemmän ruumiinosia on koossa, sitä enemmän saa pisteitä. Bonusta tulee myös samanvärisistä osista.

Peli ei yleensä kestä kymmentä minuuttia pidempään. Lyhyestä kestosta huolimatta kovin montaa peliä ei useinkaan kerralla tule pelattua, sen verran intensiivinen kokemus Nodwick voi olla. Se kyllä riippuu hieman pelaajistakin, sillä kaikille peli ei sovi ja silloin tuloksena on laahaava ja tylsä peli. Jos epäilyttää, kannattaa peliä kokeilla ennen ostamista.

Jos kestää kiireisen kaupankäynnin tuoman paineen ja peliporukka on sopiva, Nodwick on erinomaista ajanvietettä.

Suunnittelija:
Julkaisija: Jolly Roger
Ilmestymisvuosi: 2002
Pelaajamäärä: 3-6
Pituus: 10 min

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *