Kategoriat
Peliarvostelut
Suosikki – yli 5 vuotta suosiossaSUOSIKKI

Machi Koro

Machi Koron nimi on japania (街コロ) ja tarkoittaa suunnilleen kaupunkiheittelyä. Se onkin osuva nimi tälle pelille, jossa rakennetaan kaupunkia ja heitetään noppaa.

Machi Koro ihastutti aikoinaan ensikokeiluilla sen verran, että päädyin tilaamaan Japanista alkuperäisen Groundingin julkaiseman japaninkielisen laitoksen ja tekemään siitä oman suomennetun version.

Vuoden verran odottelemalla olisi saanut Pandasauruksen ja IDW Gamesin englanninkielisen laitoksen, joten intoilu ei varsinaisesti tuskin kannattanut, mutta kertoo se jotain Machi Koron vetovoimasta.

Peli on osoittaunut kestäväksi ja siitä tehtiin vuonna 2019 viisivuotisjuhlapainos.

Machi Koron kansi

Heitä ja rakenna

Pelin alussa jokaisella pelaajalla on viljapelto ja leipomo ja neljä tavoiterakennusta odottamassa rakentamista.

Vuoron alkajaiseksi heitetään noppaa ja nopanheiton tuloksen perusteella kaikki pelaajat voivat tienata rahaa. Sen jälkeen vuorossa oleva pelaaja voi ostaa rahoillaan uuden rakennuksen kaupunkiinsa. Sen jälkeen on seuraavan pelaajan vuoro. Tätä jatketaan, kunnes joku saa kaikki neljä tavoiterakennustaan rakennettua.

Rakennuksia on muutamaa sorttia. Osa, kuten viljapelto, tuottavat rahaa jokaisen pelaajan vuorolla. Viljapelto tuottaa yhden rahan aina kun joku heittää nopalla ykkösen. Kaivos on tuottoisampi, se tuottaa viitosen aina kun joku heittää yhdeksikön.

Osa, kuten leipomo, tuottaa vain omalla vuorolla. Leipomosta saa yhden rahan, kun heittää itse kakkosen tai kolmosen. Osa taas sakottaa muita pelaajia: kahvilan omistaja saa yhden rahan jokaiselta pelaajalta, joka heittää vuorollaan kolmosen.

Näin raha liikkuu pankista pelaajille ja pelaajilta toiselle. Rahalla ostetaan uusia rakennuksia ja lopulta niitä tavoiterakennuksia, jotka antavat voimakkaita etuja, mutta ovat siitä hyvästä varsin kalliita.

Machi Koron alkuasetelma yhdelle pelaajalle
Alkuasetelma: keskeneräiset tavoiterakennukset, viljapelto ja leipomo. Kuva: Mikko Saari

Yksi vai kaksi noppaa?

Pelin alussa heitetään yhtä noppaa. Osa rakennuksista perustuu selvästi yhden nopan heittämiselle; viljapellon ykkösiä on vaikea heittää kahdella nopalla.

Halvin tavoiterakennus on neljä rahaa maksava rautatieasema, jonka ostettuaan saa heittää kahta noppaa niin halutessaan. Se avaa rakennukset, joiden aktivoituminen vaatii kuutosta isompia lukuja ja tekee kahden nopanheiton kellokäyrän keskelle kuutosesta kahdeksikkoon osuvista rakennuksista erityisen houkuttelevia.

Suoraan keskelle osuu seiskasta aktivoituva juustotehdas, joka tuottaa kolme rahaa jokaisesta pelaajan omistamasta karjatilasta – niiden omistamisesta onkin pelin alussa melkoinen kilpailu, koska ne ovat halpoja ja käytännöllisiä pelin alussa ja ruokkivat juustotehdasta pelin lopussa.

Peruspelin rakennuskortit
Korttien kuvitus on Noburu Hottan käsialaa ja tavattoman suloista. Yläreunassa on kortin aktivoiva nopanheitto, alakulmassa hinta. Kuva: Mikko Saari

Satama muuttaa tilanteen

Peruspelissä kaikki rakennukset ovat aina saatavilla. Tämä on melko pian aika tylsää. Strategiat ovat vähän ilmeisiä. Voi tässä muutamaa erilaista lähestymistapaa käyttää ja ihan kaikkea ei voi tehdä mielensä mukaan, jos raha ei riitä, mutta esimerkiksi ykkösen hintaisten karjatilojen jättäminen ostamatta on ihan typerää, koska silloin joku muu rohmuaa ne ja tienaa omaisuuksia juustotehtailla.

Machi Koro: Harborin kansi

Harbor-lisäosa muuttaa tämän täysin. Se lisää peliin uuden tavoiterakennuksen, sataman, ja koko joukon uusia merellisiä rakennuksia. Ennen kaikkea se muuttaa pelin rakenteen siten, että kaikki rakennukset eivät ole saatavilla koko ajan.

Rakennukset sekoitetaankin pakaksi, josta nostetaan kortteja, kunnes esillä on kymmenen erilaista rakennusta. Aina kun joku rakennuspinoista ehtyy, pakasta nostetaan uusia kortteja, kunnes tarjolla on taas kymmenen erilaista korttia.

Tämä ei aina toimi ihan timanttisesti, sillä pakasta voi sitten tosiaan nousta mitä tahansa. Jos alkupelissä tarjolla on pelkkiä loppupelissä hyviä kortteja tai runsaasti violetteja kortteja, tilanne voi vähän jumittaa. Tähän on olemassa muutamiakin erilaisia ratkaisuja, mutta itse en ole kokenut ongelmaa suureksi.

Harbor-lisäosan kymmenen uutta korttia
Harbor-lisäosan uudet kortit: sushikoju, kukkatarha, kukkakauppa, pizzaravintola, kustantamo, kalastusalus, hampurilaisravintola, verovirasto, ruokavarasto ja troolari. Kuva: Mikko Saari

Höpsö tuuripeli

Machi Koro on kepeä peli, melkoinen hedelmäpeli oikeastaan. Jo peruspelissä on kelpo annos tuuria, joka on kuitenkin hallittavissa jossain määrin: nopanheitot sanelevat tuotannon, mutta on pelaajasta itsestään kiinni, pistääkö kaikki pelimerkit samoille numeroille ja toivoo jättipottia, vai yrittääkö hajauttaa tuotantoa siten, että saa mahdollisimman paljon pienempiä osumia.

Teki miten teki, jännitystä on tiedossa ja myös turhautumista, kun omiin rakennuksiin ei tule osumia sitten millään. Joskus peli ratkeaa järjettömään munkkiin, mutta se on asia, joka on Machi Koroa pelatessa hyväksyttävä jo lähtiessä.

Lisäosa tuo vielä mojovan tuurielementin lisää, kun saatavilla olevat kortit ovatkin sattumanvaraisia. Tämä heikentää toisista korteista riippuvaisia kortteja – kukkakaupat ovat täysin turhia, jos niille kriittiset kukkaniityt jäävät puuttumaan. En silti enää pelaa mielelläni ilman lisäosaa, koska tuuripitoinen valikoima on sittenkin parempi kuin peruspelin täysin staattinen asetelma.

Peruspeli on 2–4 pelaajalle, lisäosan kanssa mukaan mahtuu viisikin pelaajaa. BoardGameGeekissä peruspeliä pidetään parhaimpana neljällä pelaajalla ja lisäosaa kolmella. Olen jokseenkin samaa mieltä: peruspeli kestää pelaajia paremmin, lisäosan kanssa vähemmän on enemmän. Olen pelannut Machi Koroa lähinnä kaksinpelinä lisäosan kanssa ja sellaisena se toimii aivan mainiosti.

Machi Koron ja Harbor-lisärin laatikot.
Japanilaisen version laatikot ovat kätevän pieniä, selvästi jenkkiversiota pienemmät. Kuva: Mikko Saari

Machi Koro Legacy

Machi Koro Legacyn kansi

Pelistä on olemassa myös Legacy-versio Machi Koro Legacy. Sen ovat tehneet alkuperäisen suunnittelijan Masao Suganuman kanssa Rob Daviau ja JR Honeycutt. Kymmenen pelin mittainen kampanja kertoo peli peliltä kehittyvän ja avautuvan tarinan Machi Koron maailmasta.

Peliä voi jatkaa kampanjan pelaamisen jälkeen, lopputuloksena syntyvää peliä on pidetty jopa vähän alkuperäistä Machi Koroa parempana pelinä. Siitä en tiedä, kun en ole Legacyä pelannut, mutta jos kymmenen noin 45 minuutin mittaisen pelin pituinen kampanja tuntuu mielekkäältä, Legacy voi hyvinkin olla paras tapa tutustua Machi Koroon.

Faktat Machi Korosta

Suunnittelijat:

Julkaisija: Grounding (2013), Pandasaurus Games (2014)

Mutkikkuus: Heitä noppaa, ota rahaa ja osta, jos pystyt. Säännöt ovat helpot ja ainoa mutka matkassa on älytä suorittaa eri värit oikeassa järjestyksessä. Kun säännöt on opetellut, peli on vaivaton opettaa.

Onnen vaikutus: Tuuria tulee monelta suunnalta ja peli on yksi hedelmäpeli. Voi tätä huonostikin pelata, mutta usein voittaja on onnekkain. Toisaalta pelaaja voi itse vaikuttaa, miten paljon munia kasaa samaan koriin.

Vuorovaikutus: Pelissä on muutama toisia pelaajia verottava rakennus, mutta ne kohdistuvat pääasiassa kaikkiin vastapelaajiin valikoimatta. Vain parilla kortilla voi kohdistaa hyökkäyksiä johonkin tiettyyn pelaajaan.

Teema: Kaupunginrakennusteema toimii pelissä oikein mukavasti. Kuvitus on söpöä.

Uudelleenpelattavuus: Peruspeliin leipääntyy varmasti ennen pitkää, koska asetelma on aina sama, mutta Harbor-lisäosan kanssa peli kestää käyttöä paremmin.

Kieliriippuvuus: Osa rakennuksista edellyttää hieman lukutaitoa, mutta puuttuvaa kielitaitoa voi paikata apulapuilla ja rakennukset oppii nopeasti ulkoa.

Pelaajamäärä: 2–4, lisäosalla 2–5.

Pituus: 30 minuuttia, etenkin lisäosan kanssa voi venyä pidemmäksikin.

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *