Kategoriat
Peliarvostelut

Heroica – Castle Fortaan

Heroica on Lego-pelien sarja, jossa seikkaillaan erilaisissa labyrinttimäisissä ympäristöissä ja teilataan vaarallisia hirviöitä sekä kerätään aarteita. Sarjan ensimmäinen osa sijoittuu Fortaanin linnaan, ja on pelisarjan osista toistaiseksi laajin. Muita pelisarjan osia ovat Waldurkin metsä, Nathuzin luolat ja Draidan lahti.

Ennen ensimmäistä peliä pelilaudan osat on koottava Lego-palikoista, mihin kannattaa varata hieman aikaa. Olettaen ettei ole täysin nakkisorminen, rakentaminen ei ole mitenkään erityisen vaikeaa, vaikka pelilaudan komponentit ovatkin miniatyyriluokkaa.

Aivan kuin Hero Quest

Heroica: Castle FortaanHero Quest on 1980-luvulla ilmestynyt seikkailupeli, jossa sankarit tutkivat maanalaista luolaverkostoa tavoitteena suorittaa heille määrätty tehtävä. Hero Questin kaltaisia pelejä on sittemmin ilmestynyt lukuisia, ja uudempia samaa mallia noudattavia pelejä ovat esimerkiksi Space Crusade, Doom ja Descent. Kaikki pelit yhdistävät roolipelimäisiä ominaisuuksia lautapeliin, ja niin tekee Heroicakin.

Fortaanin linnan mukana tulee kolme valmista seikkailua. Seikkailun voittaa pelaaja, joka pääsee ensimmäisenä tehtäväkartan osoittamaan maaliruutuun tai voittaa ruudussa olevan hirviön. Kolme seikkailua voi kuulostaa vähäiseltä, mutta uusia seikkailuja on helppo muodostaa itsekin.

Fortaanin linnassa kukin pelaaja voi valita hahmonsa neljästä erilaisilla ominaisuuksilla varustetusta sankarista, joita ovat lähitaisteluun erikoistuneet barbaari ja ritari sekä pitkän matkan taisteluun keskittynyt velho ja itsensä parantamiseen pystyvä druidi. Kun sankari on valittu, kukin pelaaja saa varustepakkauksen, jolla pidetään kirjaa mukana kannettavista esineitä, sankarin jäljellä olevista kestopisteitä ja lahdatuista hirviöitä. Tämän jälkeen sankarit tyrkätään linnan syövereihin.

Linnan käytävillä liikutaan nopalla. Jos sankari kohtaa hirviön, se on ennen pelin jatkamista voitettava taistelussa. Taistelut ratkaistaan noppaa heittämällä. Jos sankari haavoittaa hirviötä, hirviö häviää taistelun ja poistetaan pelilaudalta, mutta jos hirviö onnistuu haavoittamaan sankaria, pysyy sankari edelleen pelilaudalla ja saa jatkaa peliä. Jos sankarin kestopisteet, joita on aluksi neljä, laskevat nollaan, pitää sankarin kuitenkin levätä jonkin aikaa parantuakseen ennen seikkalun jatkamista.

Hirviöiden lisäksi Fortaanin linnan käytäviltä voi löytyä kertakäyttöisiä taikajuomia, aarrearkkuja, kultaa, avaimia ja lukittuja ovia. Lukituista ovista pääsee läpi vain keräämällä ensin avaimen. Kultaa keräämällä voi hankkia uusia aseita, joilla sankari saa jonkin erikoisominaisuuden. Taikajuomien avulla voi esimerkiksi parantaa sankarinsa kärsimiä vammoja tai liikkua vuorollaan tavanomaista pidemmän matkan pelilaudalla. Aarrearkuista voi löytyä aarteita, mutta ne voivat olla myös ansoitettuja, jolloin sankari voi saada vammoja arkkua avatessaan.

Muut sarjan pelit

Kahdelle pelaajalle tarkoitettu Draidan lahti on sarjan peleistä yksinkertaisin, ja sen pelaa läpi hyvin nopeasti. Kahdelle tai kolmelle pelaajalle suunnitellut Waldurkin metsä ja Nathuzin luolat ovat fyysiseltä kooltaan jossakin Fortaanin linnan ja Draidan lahden välimaastossa. Eri osissa tulee mukana hieman erilaisia hirviöitä, ja Waldurkin metsässä sekä Nathuzin luolien mukana tulee myös uusia sankareita, joten jos omistaa kaikki pelisarjan osat, voi seikkailuihin osallistua yhteensä kuusi eri sankaria.

Kaikki sarjan pelit ovat itsenäisiä, eikä niiden pelaamiseen välttämättä tarvita Fortaanin linnaa. Jos kuitenkin omistaa useampia pelisarjan osia, valinnavaraa suunnitella uusia seikkailuja on enemmän, sillä kaikki osat ovat keskenään yhteensopivia. Jos yhdistelee kaikkien pelisarjojen komponentit yhtenäiseksi pelilaudaksi, saa helposti tunninkin mittaisen pelikokemuksen.

Legolla on ilmeisesti tarkoituksena julkaista peliin muitakin lisäosia, mahdollisesti jo vuoden 2012 aikana, mutta niiden tarkasta julkaisuaikataulusta ei ole vielä tietoa.Fortaanin linna. Kuva: Lego

Kokemuksia

Heroican pelisäännöt eivät ole kovin monimutkaiset, vaan arviolta alkuperäisen Hero Questin tasoa. Esimerkiksi Descentin säännöt ovat paljon monimutkaisemmat. Sääntöjä on toki mahdollista monimutkaistaa, jos niin haluaa, ja muun muassa Hero Questin säännöt soveltuvat miltei muokkauksitta Heroicaankin. Tarjolla on myös hieman monimutkaisempia pelimuotoja, kuten muunnos, jossa yksi pelaaja ohjaa kaikkia hirviöitä, ja muut pelaajat yhtä sankaria kukin.

Pelin suositusikä on 7-8 vuotta, mutta sääntöjen puolesta paljon nuoremmatkin voivat pelata menestyksekkäästi. Esimerkiksi testiryhmämme viisivuotias on hyvin innostunut pelistä, eikä enää juuri edes kaipaa aikuisten apua seikkailussa edetessään. Parasta on, että tätä jaksaa aikuinen pelata useampia pelejä peräjälkeen, etenkin jos vaihtelee välillä sankareita tai tehtäviä.

Faktat Castle Fortaanista

Suunnittelija: , ,

Julkaisija: Lego (2011)

Mutkikkuus: Lego-peliksi suhteellisen monimutkainen, mutta tosiasiassa nopeasti omaksuttavissa. Sääntöpoikkeuksia on vähän, ja liittyvät lähinnä sankarien erikoisominaisuuksiin.

Onnen vaikutus: Pelissä menestyminen perustuu pitkälti nopppatuuriin.

Vuorovaikutus: Vuorovaikutus on vähäistä, eikä peli siihen mitenkään ohjaa. Tehtävät ovat kuitenkin helpompia, jos sankarit tekvät yhteistyötä.

Teema: Teema vaihtelee pelisarjan osan mukaan, mutta Legoilla toteutettuna hirviöteemakaan ei vaikuta niin jännittävältä.

Kieliriippuvuus: Säännöt ovat useilla kielillä, myös suomeksi.

Pelaajamäärä: 2–4

Pituus: 10–30 min

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Yksi vastaus aiheeseen “Heroica – Castle Fortaan”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *