Kategoriat
Peliarvostelut
Kestosuosikki – yli 10 vuotta suosiossaKESTO- SUOSIKKI

Concordia

Concordia sijoittuu monesta pelistä tuttuun Välimeren ympäristöön ja tarjoaa pakanrakennusta ja resurssinhallintaa. Peli on Mac Gerdtsin tuttua laatua, tällä kertaa tosin ilman rondelia.

Mac Gerdts on niitä pelisuunnittelijoita, jotka tuntuvat onnistuvan joka kerralla. Miehen ludografiaan ei mahdu ainuttakaan varsinaisesti epäonnistunutta peliä. Paljolti tämä johtuu siitä, että hän on kierrättänyt onnistuneesti samoja ideoita pelistä toiseen.

Myös Concordia tarjoaa Gerdtsin pelejä tunteville paljon tuttua, mutta myös jotain uutta. Pelissä pyöritään tutuissa Välimeren maisemissa, mutta tällä kertaa mukana ei ole rondelia.

Concordian kansi

Antiikkista menoa

Pelaajat ovat antiikin aikaisia valloittajia Välimeren alueella. Tavoitteena on haalia pisteitä valloittamalla provinsseja, rakentamalla tuotantolaitoksia ja käymällä kauppaa. Pelaajat suorittavat toimintojaan pelaamalla kädestään kortteja. Aloituskäteen kuuluu seitsemän korttia, mutta kortteja voi, ja niitä kannattaa hankkia lisää pelin aikana.

Joka vuorolla pelattu kortti jää pelaajan henkilökohtaiseen poistopinoon, josta sen saa käyttöönsä pelaamalla Tribune-kortin. Kaikki aloituskäden kortit ovat erilaisia, joten korttien pelaamisjärjestystä on syytä miettiä. Kortit käyttöön palauttavan Tribune-kortin pelaamisesta saa sitä suuremman rahallisen bonuksen, mitä myöhemmin sen pelaa, joten siinä mielessä mahdollisimman monia kortteja kannattaa käyttää ennen Tribunea.

Korteilla voi lähettää valloittajiaan pelilaudalle, siirtää laudalla olevia valloittajia, rakentaa taloja, jotka tuottavat kauppatavaroita, käydä kauppaa tuotteista tai ostaa uusia kortteja. Pelissä on rahan lisäksi viittä eri resurssia, joita tarvitaan rakentamiseen ja korttien ostamiseen. Pakan rakentamisen ohella resurssienhallinta onkin pelin keskiössä.

Jokaisessa kortissa on sen toiminnon lisäksi mainittu minkä antiikin jumalan suosiota kortilla voi saavuttaa. Kaikki jumalat antavat pisteitä kukin omalla tavallaan. Vesta esimerkiksi antaa pisteitä kerätystä rahasta ja kauppatavaroista ja Saturnus jokaisesta provinssista, johon palaaja on saanut rakennettua tuotantolaitoksen.

Concordian pelilauta
Roomalainen imperiumi alkaa levitä Välimerellä. Kuva: Henk Rolleman / BGG

Tutun oloista ja toimivaa

Vaikka Mac Gerdts ei ole tällä kertaa käyttänyt pelissä rondelia, Concordia on hyvin tutun oloinen Gerdtsin pelejä pelanneille. Oikeastaan rondel-mekanismi on vain siirretty toimimaan korttien välityksellä. Idea toimii hyvin. Korttien kaksoismerkitys toimintojen suorittajana ja pisteiden tuottajana on kekseliäs, vaikkei toki ainutkertainen.

Nopeammille pelaajille Concordia on mukava raskaamman puoleinen europeli, joka tarjoaa päänvaivaa, mutta menee läpi reilussa tunnissa. Pelissä on kuitenkin hidastavia tekijöitä, jotka voivat venyttää peliaikaa. Pelin resurssien pyörittäminen tuntuu välillä toimivan turhan tahmeasti. Nopeasti mietityn suunnitelman toteuttamiseen menee useita vuoroja.

Vaikka pelaajien käsikorttien määrä ei missään vaiheessa peliä kasva kovin suureksi, piilee pelissä myös analyysihalvauksen vaara sellaiseen taipuvaisille. Varsinkin ensimmäisillä pelikerroilla, jolloin pisteytyksen miettimiseen menee enemmän aikaa, on syytä varautua odotteleluun. Halvaantumiset saattavat venyttää peliajan yli kahteen tuntiin, mikä voi monien mielestä olla liikaa tämän kaltaiselle pelille.

Concordia ei ole mahdottoman raskas peli ja pelimekaniikan oppii helposti. Hieman hankalan pisteytyksen omaksuminen voi kuitenkin olla satunnaisille pelaajille sen verran tuskaista, että peliä kannattaa pelata lähinnä peliharrastajien porukoissa.

Lähikuva pelilaudasta ja nappuloista
Keltainen pelaaja hallitsee Venetian provinssia. Kuva: Mikko Saari

Vaihtelua pelikertojen välillä

Joka pelissä arvotaan sattumanvaraisesti, mitä tuotteita missäkin kaupungissa tuotetaan. Tämä tuo peliin väkisinkin vaihtelua, koska setupit voivat olla hyvin erilaisia pelikertojen välillä. Sama pätee ostettavien korttien riviin. Muuten pelissä ei satunnaisuutta olekaan, joten onneen peli ei ratkea.

Komponenttiensa osalta Concordia on hieno peli. Pelilauta on tyylikäs ja siinä on kaksi eri puolta, joiden avulla peli on saatu toimimaan paremmin eri pelaajamäärillä. Kortit ovat kuvitukseltaan onnistuneita ja hyvälaatuisia kuten myös pahviosat. Kun mukana tulee vielä paljon erilaisia tuotteita ja valloittajia kuvaavia puuosia, riittää pelissä hypisteltävää.

Concordian pelilauta ja käsi, jossa on kortteja.
Arkkitehtikortilla saa rakentaa. Kuva: Henk Rolleman / BGG.

Lisäosat

Mikko: Concordiaa on sittemmin laajennettu aika lailla erilaisin lisäosin.

Concordia: Salsan kansi

Concordia: Salsa on suolaisa lisäosa, salsa kun on latinaa ja tarkoittaa suolattua. Lisäosa tuo kaksi uutta karttaa, Hispanian ja Bysantin, ja kuudennen tuotteen eli suolan. Suola on jokerituote, jolla voi korvata minkä tahansa toisen tuotteen. Suolakaupungit ovat kuitenkin varsin kalliita rakentaa.

Toinen Salsan uutuus on roomalainen foorumi, jossa parveilee erilaisia innokkaita auttajia. Patriisit antavat koko pelin ajaksi pysyviä erikoiskykyjä, joilla saa rikkoa sääntöjä. Tavalliset kansalaiset ovat kertakäyttöisiä bonuskortteja, joilla saa jonkun näppärän kertaedun. Näitä avustajia saa Tribune-toiminnolla ja jokainen pelaaja aloittaa lisäksi pelin yhdellä patriisilla, jolloin pelaajien ominaisuudet ovat heti lähdöstä epäsymmetriset.

Concordia Venuksen kansi

Concordia Venus on saatavilla sekä itsenäisenä pelinä että Concordian lisäosana. Venus lisää joukkuepelisäännöt ja päivittää muutenkin hieman peliä.

Uusien Concordian hankkijoiden kannattaakin harkita, hankkiako suoraan Concordia Venus – jos ostaa pelkän peruspelin, Venus-lisäosan hankkiminen voi jossain vaiheessa olla edessä. Ainakin uutta peliä ostaessa näin; toki jos löytää hyvän diilin perus-Concordiasta, se on aivan kelpo hankinta.

Näiden isojen lisäosien lisäksi saatavilla on kaksi uutta karttaa sisältäviä karttapaketteja. Niillä saa mukavasti vaihtelua peleihin. Erityisen tarpeellisia lisäkartat ovat, jos omistaa vain peruspelin ja haluaa pelata kaksinpelejä. Kaksinpeliin pelin mukana tulevat kartat ovat turhan väljiä.

Itse omistan vain Britannia / Germania -paketin, josta Britannia on oikein mainio kaksinpelikartta. Myös Aegyptus / Cretan Kreeta ja Gallia / Corsican Korsika ovat tiukkoja karttoja, jotka sopivat kaksinpeliin.

Faktat Concordiasta

Suunnittelija:

Julkaisija: PD-Verlag (2013)

Mutkikkuus: Europeliksi Concordia on melko raskas. Etenkin pisteytyksen miettiminen voi hidastaa pelaamista ensimmäisillä kerroilla.

Onnen vaikutus: Satunnaiselementtejä ei juuri ole, joten taito ratkaisee.

Vuorovaikutus: Kilpailua pelaajien välillä syntyy muun muassa talojen paikoista ja korteista. Joillakin korteilla voi myös käyttää toisen toimintoja, joten muiden peliä on seurattava.

Teema: Europeliksi teema toimii ihan mukavasti.

Uudelleenpelattavuus: Pisteytystapa on monipuolinen, joten strategisia vaihtoehtoja löytyy mukavasti.

Kieliriippuvuus: Pelin korttien kieltä on ymmärrettävä. PD-Verlagin versiossa on mukana sekä englannin- että saksankieliset kortit.

Pelaajamäärä: 2–5

Pelin kesto: n. 90 minuuttia.

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Yksi vastaus aiheeseen “Concordia”

Parin pelin jälkeen tykkään, mutta en fanita. Hyvä peli ja etenkin ripeämmin pelattuna oikein viihdyttävä. Vuorot ovat periaatteessa aika nopeita, joten peli voi kyllä edetä reippaastikin. Peli on kuitenkin sellainen, että luulisin kyllästyväni aika pian, jos ostaisin omaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *