Brian Boru: High King of Ireland

Brian Boru oli 900–1000-lukujen taitteessa elänyt irlantilainen ylikuningas, joka puolusti Irlantia viikinkejä vastaan, loi liittoumia poliittisten avioliittojen avulla ja nautti kirkon suosiota toimillaan saaden itselleen siten jopa legendaarisen maineen.

Tätä historial­lista taustaa vasten Peer Sylvester on kehitellyt oikein maukkaan kokonaisuuden, jossa riittää pelattavaa useammaksi kerraksi.

Tikkejä ja alueenhallintaa?

Brian Boru on sekoitus tikkipeliä ja alueenhallintaa, missä paino on vahvasti tikeissä. Vaikka et olisi tikkipelien ystävä, älä vielä lopeta lukemista. Helpotuksen sanana nimittäin sanottakoon, etten ole sellainen itsekään, mutta silti nautin Brian Borusta. Sen verran mallikkaasti ja monipuolisesti siinä yhdistyy tikkipeli aluehallin­taan, että paino ohjautuu perinteisestä tikkipelistä paljon mielen­kiintoisempaan kokonaisuuteen.

Pelaajien tavoitteena on yksinkertaisesti saada mahdollisimman paljon voittopisteitä pelin aikana ja siten tulla kruunatuksi Irlannin uudeksi ylikuninkaaksi. Pelilauta kuvastaa Irlantia, joka on jaettu kahdeksaan maakuntaan ja jokaisessa maakunnassa on enemmän tai vähemmän kyliä.

Saaren lisäksi pelilaudalta löytyy kolme peli­aluetta, joista kukin kuvastaa yhtä vaihtoehtoista tapaa, joilla pelaajat voivat lisätä vaikutusvaltaansa ja siten kerätä pisteitä. Nämä alueet ovat avioituminen, puolustautuminen viikinkejä vastaan sekä kirkon suosio.

Houkutellakseen kyliä puolelleen ja siten lisätäkseen vaikutus­valtaansa maakunnissa pelaajat pelaavat siis tikkejä. Ollakseen vahvoilla pelissä pelaajien ei kuitenkaan ole aina pakko voittaa tikkejä: pistetiliä on mahdollista kerryttää myös häviämällä tikkejä joko tarkoituksellisesti tai vahingossa. Tikkejä häviämällä pelaajat voivat nimittäin edistää suunnitelmiaan avioliittojen, Irlannin puolustamisen ja kirkon suosion lisäämisen suhteen tai levittää vaikutusvaltaansa saarella.

Kierroksen kulku

Kunkin kierroksen aluksi paljastetaan kortti, joka määrittää viikin­kien uhan määrän kyseiselle kierrokselle. Lisäksi avioliitto­polun yhteydestä paljastetaan seuraava avioliittoon tarjolla oleva henkilö.

Seuraavaksi suoritetaan pelaajakorttien draftaus. Kortteja on tarjolla neljää eri väriä (keltaisia, punaisia, sinisiä ja valkoisia) ja niissä on kolme toimintoa, yksi kortin yläosassa ja kaksi kortin alaosassa.

Yläosan toiminnot mahdollistavat pääsääntöisesti kamppailtavana olleen kylän valtaamisen, vaikkakin välillä valtaaja saa ylimääräisiä bonuksia tai haittoja kylän valtaamisesta. Korttien alaosien toimin­not puolestaan joko mahdollistavat rahan keräämisen ja oman vaikutusvallan laajentamisen pelilaudalla tai auttavat pelaajia parantamaan sijoitustaan eri poluilla ja alueilla.

Keltaiset kortit edistävät pelaajan tilannetta avioliittopolulla, punaiset lisäävät pelaajan puolustusvoimaa taistelussa viikinkejä vastaan ja siniset parantavat pelaajan suosiota kirkon silmissä. Valkoiset kortit ovat jokerikortteja ja niiden antamat erikoishyödyt vaihtelevat.

Draftausvaiheessa kortit sekoitetaan ja jaetaan pelaajille, he valit­sevat korteista kaksi ja antavat loput kortit seuraavalle pelaa­jalle. Tätä toistetaan, kunnes jokainen pelaaja antaa seuraa­valle pelaajalle enää yhden kortin. Sitten alkaakin jo pelin maukkain osio eli tikkien pelaaminen.

Tikin aluksi joku pelaajista valitsee kylän, josta siinä tikissä kamp­pail­laan. Pääsääntöisesti edellisen tikin voittanut pelaaja valitsee seuraava kylän, mutta kierrosten välissä aloittavan pelaajan merkki vaihtaa omistajaansa eri tavalla.Tästä lisää vähän myöhemmin.

Pelilaudalle merkityt kylät on värikoodattu korttien mukaisesti eli tarjolla on keltaisia, sinisiä ja punaisia kyliä. Kylän valinneen pelaa­jan pitää pelata samanvärinen kortti kuin mikä kylän värikin on. Aloittava pelaaja ei voi siis valita kylää, jos hänellä ei ole kyseisen kylän värisiä tai valkoisia kortteja kädessään (valkoiset kortit katsotaan tikeissä kylän värisiksi korteiksi). Muut pelaajat saavat puolestaan pelata minkä värisen kortin tahansa, mutta vain kylän värisillä korteilla tai valkoisilla korteilla he osallistuvat kamppailuun kylän herruudesta. Tikin voittaa pelaaja, joka pelasi suurimman kylän värisen (tai valkoisen) kortin.

Kun kaikki pelaajat ovat vuorollaan pelanneet korttinsa tikkiin, korttien toiminnot suoritetaan korttiarvojen mukaisessa järjestyk­sessä pienimmästä suurimpaan. Jos pelaaja hävisi tikin, joko pelaa­malla voittokorttia pienemmän tikkivärin tai muun värisen kortin (jonka lukuarvo voi siis olla mikä tahansa), hän valitsee toiminnon kortin alaosasta. Tikin voittanut pelaaja toteuttaa korttinsa yläosan toiminnon.

Kun kaikki pelaajat ovat suorittaneet korttitoimintonsa, pelatut kortit laitetaan poistopakkaan, tikin voittanut pelaaja valitsee seuraavan kamppailtavan kylän ja uusi tikki alkaa. Tikkejä pelataan, kunnes pelaajilla on enää yksi kortti kädessään. Viimeistä korttia ei enää pelata, vaan se laitetaan poistopakkaan.

Kun kierroksen tikit on pelattu, pelilaudan osa-alueet käydään läpi järjestyksessä avioliitto, puolustautuminen ja kirkon suosio. Avio­liittopolulla pisimmälle kulkenut pääsee naimisiin ja saa siitä pis­teitä ja vapaavalintaisen kylän uuden puolisonsa maakunnassa. Viikinkejä vastaan eniten puolustau­tunut saa voittopisteitä ja mahdollisesti myös valita, minkä kylän heikoiten viikinkejä vastaan puolustautunut pelaaja menettää viikingeille. Kirkkoa eniten tukenut puolestaan perustaa luostarin yhteen kylistänsä, mikä tekee kylästä arvokkaamman, kun eri alueiden hallinnasta kamppaillaan, sekä saa myös aloittaa seuraavan kierroksen.

Avioliittopolulla, puolustautumisessa ja kirkon suosiossa parhaiten pärjänneet pelaajat poistavat kaikki merkkinsä kyseisiltä alueilta, kun taas heikommin suoriutuneet pelaajat saavat pitää ne joko kokonaan tai osittain seuraavaa kierrosta varten. Usein toiseksi tulleet saavat myös muita hyötyjä.

Aivan kierroksen lopuksi käydään vielä vaikutusvaltavaihe eli kukin maakunta käydään läpi ja katsotaan, onko kyseisessä maakunnassa valloitettu tarpeeksi monta kylää, jotta maakunta aktivoituisi. Jos maakunta aktivoituu, pelaaja, jolla on kyseisessä maakunnassa eniten vaikutusvaltaa, saa itselleen maakunnan vaikutusvaltalaatan.

Kukin pelaajan kylä maakunnassa tuo yhden vaikutusvaltapisteen ja jos kylässä on luostari, on kylä kahden pisteen arvoinen. Vaikutus­vallasta saatavat voittopisteet kuitenkin jaetaan vasta pelin lopussa eli pelaajien pitää pyrkiä säilyttämään enemmistönsä maakunnissa loppuun saakka. Vaikutusvaltalaatan voi viedä toiselta pelaajalta vain, jos on saanut kerättyä enemmän vaikutusvaltaa maakunnassa jonkin myöhemmän vaikutusvaltavaiheen alkuun mennessä. Tasa­peli­tilanteissa pelaaja ei menetä kerran saamaansa vaikutusvalta­laattaa.

Kierroksia pelataan kolme tai neljä pelaajamäärästä riippuen, sitten toteutetaan loppupisteytys ja eniten voittopisteitä kerännyt pelaaja kruunataan uudeksi ylikuninkaaksi. Hurraa!

Voittaako (tikki) vai eikö voittaa, siinä vasta kysymys

Aivan kaikkia sääntöjä ja pisteytyksiä en tässä arvostelussa lähtenyt avaamaan, mutta loppujen lopuksi Brian Boru on säännöiltään kevyehkö pakkaus. Siitä huolimatta se tarjoaa pohdittavaa ja erilaisia vaihtoehtoja taktikointiin. Erityisesti viidellä pelaajalla kaikki kierroksen vaiheet ovat merkityksellisiä ja mahdollistavat erilaisia lopputulemia, mikä pitää ainakin minut kiinnostuneena pelistä myös toisten pelaajien vuoroilla ja kierroksen eri vaiheissa.

Yhtenä tärkeänä osana peliä olen huomannut myös sen, että tikissä pelattujen korttien toiminnot suoritetaan korttien numerojärjes­tyk­sessä pienimmästä suurimpaan. Tämä mahdollistaa lisätakti­koin­nin; varsinkin, jos on pelannut kierroksen pienimmän kortin ja pääsee aloittamaan toimintovaiheen. Tällöin muiden pelaajien korteista voi arvella, mihin he pyrkivät ja siten koittaa vaikeuttaa heidän suunnitelmiaan tai luoda painetta jollekin pelin osa-alueelle. Heikkohermoisemmille tämä voi tietysti tuottaa harmaita hiuksia, kun omia suunnitelmia vaikeutetaan tai estetään, mutta harvoin kenenkään peli siihen täysin kaatuu.

Suurin osa pisteistä on lopulta kiinni vaikutusvaltalaatoissa, joten alueenhallinnalla on kuin onkin merkitystä. Hallinta ei kuitenkaan ole aivan täysin voitettujen tikkien varassa. Vaikka kyliä vallataan­kin pääasiassa voittamalla tikkejä, myös tarkoituksella hävityt tikit voivat edistää pelaajien suunnitelmia ja mahdollisuuksia vallan lisäämiseen, eivätkä tahtomattakaan hävityt tikit aivan tarpeetto­mia ole.

Siinä piileekin Brian Borun mehevyys: pelissä pitää jatkuvasti tasa­painoilla minkä kortin pelaa ja missä vaiheessa, haluaako tosissaan voittaa tikin ja siten määritellä seuraavan tikin värin vai hyödyttäi­sikö kuitenkin ennemmin hävitä tikki ja saada lisäpotkua esimer­kiksi avioliittopolulle.

Pisteitä ropisee kuitenkin myös muualta kuin aluehallinnasta, joten oma peli on pidettävä tasapainossa, jotta kaikki pelin osa-alueet tulee otettua huomioon sopivissa määrin. Vaikka jollain osa-alueella näennäisesti häviäisikin yhden kierroksen aikana, voi sillä jo suunnitella ja edistää omia mahdollisuuksiaan seuraavaa kierrosta ajatellen, kun avioitumisen, Irlannin puolustamisen ja kirkon suosion ”hävinneet” pelaajat saavat pitää merkkinsä kyseisillä alueilla seuraavalle kierrokselle. Erityishuomiona todettakoon, että viikinkejä vastaan puolustautuminen on tärkeää, jotta ei menetä omaa kyläänsä viikingeille. Menetettyä kylää kun ei saa takaisin muuta kuin yhden kortin alaosan toiminnolla.

Kaikesta tästä monipuolisuudesta huolimatta peli soljuu mukavasti eteenpäin. Kun säännöt on opittu ja pelaajilla on kokemusta pelistä, kruunataan uusi ylikuningas helposti jopa tunnissa viidelläkin pelaajalla. Pelissä tehtävät valinnat ovat lopulta tarpeeksi suora­sukaisia, ettei pelissä ole erityisesti tilaa tai tarvetta analyysi­halvaukselle, vaikka pohdittavaa sinänsä riittääkin. Varsinkin ensimmäisillä pelikerroilla pelaajien valinnoissa voi kestää tavallista pidempään, kun pelin kokonaisuutta koittaa vielä hahmottaa.

Mitä enemmän kuhinaa laudalla, sitä parempi

Pelaajamääristä vielä sen verran, että olen pelannut peliä kerran kolmella pelaajalla ja muutoin viidellä pelaajalla. Kolmella pelaajalla Brian Boru ei omaan makuuni maistunut ollenkaan, vaan tuntui, että pelaajilla on liikaa tilaa tehdä toimintojaan välittämättä muista pelaajista, mikä teki pelikokemuksesta lähinnä tylsän. Toisaalta kyseinen pelikerta oli ensimmäinen kertani, ja oikeastaan kaikkien pelaajien ensimmäinen kerta, mikä on voinut vaikuttaa koke­muk­seen.

Viidellä pelaajalla edellä mainittua ongelmaa ei kuitenkaan ole, vaan jokainen päätös ja ratkaisu on tärkeä ja pelaajien on pakko keskit­tyä laajemmin pelin eri osa-alueisiin ja muiden pelaajien tekemisiin. Toisaalta viidellä pelaajalla myös muuttujia on enemmän ja kauas­kantoisten suunnitelmien tekeminen on vaikeampaa, ellei jopa mahdotonta. Tällöin pelaajien on paikoitellen melkein pakko tehdä muutoksia suunnitelmiinsa lennosta, mikä ei välttämättä maistu kaikille.

BoardGameGeekin äänestysten perusteella peli vaikuttaisi olevan parhaimmillaan neljällä pelaajalla. Vaikken olekaan itse päässyt peliä kyseisellä pelaajamäärällä pelaamaan, voisin hyvinkin olettaa asian olevan juuri noin. Tällöin tiukkoja valintoja todennäköisesti riittää, mutta myös mahdollisuudet taktikoinnille lisääntyvät, eikä peli vaikuta liian kaoottiselta. Minulle Brian Boru kuitenkin mais­tuu viidelläkin pelaajalla sen verran hyvin, että mitään erityistä kiirettä minulla ei ole sitä neljällä pelaajalla pelaamaan.

Liian hyvää ollakseen totta?

Kuten arvostelustani voi varmastikin päätellä, Brian Boru osuu omaan makuhermooni oikein loistokkaasti, mutta kaikille se ei varmasti maistu samaan tapaan. Joku voisi nähdä pelin liian kaoot­tisena (erityisesti isommilla pelaajamäärillä) tai liian stres­saavana, kun pelaajat ovat jatkuvasti vuorovaikutuksessa ja ”omaa rauhaa” ei juurikaan ole.

Vaikka Brian Boru maistuukin minulle hyvällä ruokahalulla, en siis voi täysin rinnoin ohjata kaikkia hankkimaan sitä hetimiten omaan kokoelmaansa. Teema on historiallisesta taustastaan huolimatta melko kevyesti mukana pelissä ja peli tuntuu lopulta abstraktilta. Pahimmassa tapauksessa peli voi kärsiä siitä, että yksi pelaaja pääsee alussa liian vahvoille, jotta muut voisivat enää estää tätä voittamasta. Sen verran niukasti pelissä on lopulta pisteitä tarjolla ja maakunnan vaikutusvaltalaatan saaminen pois toiselta pelaajalta voi olla vaikeaa. Toisaalta sopivalla ”yhteistyöllä” valta-asetelmia pystyy myös pyöräyttämään täysin uusiksi vielä viimeiselläkin kierroksella.

Muutamista kritiikeistä huolimatta suosittelen ehdottomasti testaamaan Brian Borua, jos mielenkiinto yhtään heräsi. Sen verran hienosti Brian Borussa yhdistyy useampia pelimekaniikkoja sula­vaksi kokonaisuudeksi.

Suosittelen lisäksi tutustumaan Peer Sylvesterin aikaisempaan tuotokseen, myöskin Osprey Gamesin julkaisemaan The King is Dead -peliin (aiempi laitos King of Siam). Kyseinen peli on tiukkaa alueenhallintaa 2–4 pelaajalle varsin nasevassa paketissa.

Faktat Brian Boru: High King of Irelandista

Suunnittelija: Peer Sylvester

Julkaisija: Osprey Games (2021)

Mutkikkuus: Säännöt ovat loppujen lopuksi varsin simppelit, mutta Brian Boru voi vaatia pelikerran tai kaksi, jotta kokonaisuus hahmottuu. Sääntöjen simppeliydestä huolimatta tiukkoja valintoja ja pohdittavaa riittää.

Onnen vaikutus: Välillä voi olla vuoroja, jolloin tuuri on yksin­kertaisesti pelaajaa vastaan esimerkiksi sen suhteen mitä kortteja muut pelaajat pelaavat, mutta vuorojaan hyvin suunnittelevat pelaajat myös pääsääntöisesti menestyvät.

Vuorovaikutus: Varsinkin täydellä pelaajamäärällä vuoro­vaikutusta riittää ja lähes jokainen toiminto on vaikutuksessa muiden pelaajien valintoihin.

Teema: Pelin historiallinen tausta on upotettu peliin hienosti eri osa-alueiden kautta ja korttien kuvitus tukee teemaa hyvin. Ei tätä pelatessa siltikään erityisesti tule mieleen 1000-luvun alun Irlannin valtataistelut, vaan ajatus pyörii enemmän korttien numeroissa ja symboleissa.

Uudelleenpelattavuus: Aivan mahdottoman vaihtelevia peli­kerrat eivät toisestaan ole, sillä pelimekaniikat ja korttien toimin­not ovat samat kerrasta toiseen. Pelaajien välinen vuoro­vaikutus, korttidraftaus ja tilannekohtaiset valinnat kuitenkin tuovat sopivasti vaihtelua pelikerrasta toiseen, jotta Brian Boru pysyy mielekkäänä useammankin pelikerran ajan.

Kieliriippuvuus: Korteissa ja pelilaudassa kaikki on kuvattu symbolein. Peliä voi siis hyvin pelata, vaikka kaikki eivät englantia osaisikaan (kunhan joku ymmärtää englannin- tai saksankieliset säännöt).

Pelaajamäärä: 3–5

Pituus: 60–90 minuuttia. Pelaajamäärä ja pelaajien kokemus voivat tosin vaikuttaa kestoon lyhentävästi tai pidentävästi: kokeneet pelaajat pelaavat tämän helposti tunnissakin täydellä pelaajamäärällä.