Eeppistä kertaa Esseniin

Tämä on tarina neljästä ystävästä, Pähkinästä (minä), Haukasta, Kertusta ja Maagista, joiden mieliin elokuu paahtoi viisi kirjainta: ESSEN. Lokakuussa lähdettäisiin Saksaan, tuonne lautapelien keisarikuntaan. Oikeastaan kyse oli ensimmäisestä pyhiin­vaelluk­sestamme Internationale Spieltage -lautapelimessuille, jotka myös Essenin messuina täällä Suomessa tunnetaan.

Koululaisten palatessa lomalta lähtösuunnitelmat oli lyöty hyvin lukkoon. Minä ja Haukka vuokrasimme auton, sillä saimme maja­paikan Bielefeldissä Haukan sukulaisten luota. Maagi ja Kerttu puolestaan yöpyisivät esseniläisessä hotellissa.

Lunkisti-Teron vinkkejä noudattaen olimme tulostaneet valmiiksi messuhallin kartan, johon merkkailimme kiinnostavia osastoja. Dice Towerin porukkaa pitäisi jututtaa, erilaisia lisäosia saalistaa sekä ennakkotilaukset noudettava.

Keskiviikko 24.10. Sielu saa punamustakeltakuorrutuksen

Haukka ja minä lähdimme varhain aamuyöllä Tampereelta kohti Helsingin lentoasemaa. Väsytti ja ulkona satoi. Ollaanko me jo liian vanhoja tällaiseen? Lentoliput oli tilattu erikseen, joten minä lensin Düsseldorfiin boheemisti Münchenin kautta, kun taas Haukka oli saanut edullisesti suoran lennon. Hämäläisosasto Kerttu ja Maagi seuraisivat vasta seuraavana päivänä.

Messut alkaisivat vasta seuraavana päivänä, joten logistisesti järkevä ratkaisu oli tutustua Düssseldorfiin. Päätimme saksalaistua huolel­lisesti, ja niinpä kävimme katsomassa Reinia ja söimme Alt Schumacher -nimisessä oluttuvassa wieninleikettä ja hapankaalia. Kurkut kostutettiin oluella, jota on pantu talon reseptillä rapiat 150 vuotta. Iltapäivällä sitten haimme vuokra-auton ja suuntasimme Bielefeldiin. Joku saattaisi nähdä tämän tavallisena automatkana, mutta me tunsimme uppoavamme yhä syvemmälle Saksan sieluun: Opelin moottori mylvii, kiidämme Autobahnilla ja kaiuttimista jylisee Rammstein.

Perillä Bielefeldissä Pähkinä oli henkisesti järsitty ja Haukka suloinen sulkasato, joten katsoimme parhaaksi morjestaa Sand­männchenia* pitemmän kaavan mukaan. Ei olisi mitään järkeä rynnistää zombina aamukymmeneksi messuille; pahin alkuruuhka saisi purkautua pois. Yömyssyksi Haukan täti tarjoili syyssaksalaisia erikoisuuksia, sipulipiirakkaa, kastanjoita ja makeaa viiniä.

*Sandmännchen eli Nukku-Matti on kotoisin Itä-Saksasta.

Torstai 25.10. Ilo pitkästä itkusta

Aamupalan jälkeen pakkasimme messureput. Käteistä, messu­kartat, pari kestokassia, vesipullon ja sämpylöitä. Ilmassa alkoi olla jo urheilujuhlan tuntua. Matkalla messuille tutkimme vielä messu­karttoja ja hioimme taktisia kuvioita. Ennakkotilaukset saisivat odottaa, sen sijaan ensiksi voisi pistäytyä Dice Towerin kojulla sekä yrittää napata Matagotilta Dice Townin lisäosia. Haukka puolestaan suunnitteli nappaavansa itselleen älypeleistään tunnetun Gerhards-firman Triangolin.

Saavuimme messualueelle yhdentoista pintaan ja tietenkin parkki­paikat olivat täynnä. Hämäläisemme olisivat olleet varmasti ylpeitä vauhdista, jolla kituutimme messukeskuksen ohi. Mikä pahinta, seuraavaksi lähimmillekään parkkipaikoille ei autoa saisi edes kirveellä kaventaen. Hammasta sahaten pääsimme lopulta takaisin Autobahnille ja kohti P10:ä, kauimmaista parkkipaikkaa. En tiedä, kettuiliko navigaattori ilmoittaessaan, että olimme jo seitsemän kilometrin päässä messuilta. Emme edes olleet varmoja, että olimme oikealla tiellä.

Opasteita seuraten löysimme P10:n, joka oli käytännössä suuri parkkikenttä. Pari saksalaista kertoi, että messubussi lähtisi kentän laidalta. Löysimme bussijonon mutta mein Gott! Leveä jono oli venähtänyt ainakin puolen kilometrin mittaiseksi. Yksi ainoa keltainen bussi hyvästeli odottelevan messukansan. Lisäksi kaukana erottui pari isompaa lippukoppia, joiden jonot olivat pitkiä kuin Lidlin bratwurstit. Tässä vaiheessa meinasi itku päästä. Kuinka väkevää sauerkrautia hermoistamme piti raastaa? Kuinka kauan kestäisi, ennen kuin pääsisimme peliparatiisiin? Seppo Rädyn sanoin, Saksa on pa… Mutta Plötzlich! Saksa näyttää järjestelmälli­syytensä kauneimmillaan: mutkan takaa vyöryy messubusseja, jotka lastaavat pelureita kyytiin ja porhaltavat sitten kohti Spieliä. Lisäksi pikaisella tiedustelulla selviää, että lippukopeissa myydään parkki­poletteja sekä messulippuja. Messuliput on jo ostettu, joten ei muuta kuin poletti taskuun ja bussiin!

Matkalla tunnelma kohoaa tosissaan. Hyvä etten ala sambaa tanssia, sen verran riehakas on karnevaalitunnelma; ainakin omien korvien välissä. Pääsemme messukeskukseen, jonka eteläisellä sisäänkäynnillä on ilmeisesti pelien ketjuvaihto meneillään. Hallin aula tulvii ihmisiä, mutta ihmeellistä kyllä, narikkaan ja vessoihin ei ole nimeksikään jonoa. Jälleen ennakkoliput auttavat, sillä pääsemme vaseliininliukkaasti ohi kassoista lipuntarkastuspisteelle. Ja siitä sitten avautuvatkin taivaan portit…

Täällä on jösses kaikkea! Me tosiaankin ollaan täällä! Kaikkien näiden vuosien odotusten jälkeen! Lautapelejä, oheistuotteita ja pelipöytiä…. katosta meidät sokaisee suuri Days of Wonderin kattokangas, jonka alla voi kokeilla The Riveriä sekä Ticket to Ride New Yorkia. Eräällä käytävällä vastaan seilaa kolmisoutu, joka mainostaa 7 Wonders: Armadaa. Messuvieraita on valtavasti, mutta käytävät sentään eivät ole tukossa. Ihmispaljoudesta huolimatta tunnelma huokuu lämpöä ja sosiaalisuutta; kuinkas muuten, kun talo on täynnä lautapelaajia eri puolilta maailmaa. Eräällä “ammattilaisella” on mukanaan useita Ikea-kasseja, joista yksi jo pursuaa pelejä.

Matagotilla ei ole Dice Townin uusia lisäosia, mutta Haukka saa Triangolinsa. Siitä suuntaamme neloshalliin Kolossal Gamesin kopille. Käy ilmi, että Western Legendsin lisäosat ovat juuttuneet tullin. Onneksi sentään Dice Towerin kopilla ei ole tungosta, joten vaihdamme pari sanaa Eric Summererin kanssa.

Sitten päätämme katsastaa, miten suomalaiset edustavat messuilla. Suuntamme läheiselle Snowdale Designsin kopille, jossa meitä tervehtii itse päällikkö Sami Laakso. Pääsemme myös sopivasti testaamaan Dawn of Peacemakersia. Hämäläisiä odotellessa käymme tutustumassa vielä sosiaaliseen päättelypeli Human Punishmentiin, joka tuo mieleen etäisesti Good Cop, Bad Copin. Siinä sivussa on hyvä virkistää saksan taitoja antamalla esittelijän kertoa säännöt saksaksi.

Ilma käy hieman tunkkaiseksi, mutta onneksi neloshallista pääsee jaloittelualueelle ulos. Siinä samalla vähän haukattiin eväitä, joihin ei oltu kiinnitetty mitään huomiota lipuntarkastuksessa. Pisteet siitä järjestäjille.

Kerttu ja Maagi pääsevät viimein paikalle, vaikka matkustus oli niistänyt heidänkin voimiaan. Lähdemme kuutoshalliin, joka on täynnä sarjakuvia ja figuureja. Etenkin maagi on haltioissaan, emmekä me muutkaan jää kylmäksi. Silmiimme osuu esimerkiksi Air Flix -ilmasotapeli, joka muistuttaa mekaniikoiltaan Wings of Waria. Ero on se, että korttien sijaan lentokoneita liikutellaan neppailemalla. Onneksemme meille kerrotaan, että pelin voi vielä hankkia Crowdoxista.

Kello lähenee kuutta, joten katsomme lähteä noutamaan autoa välttääksemme sulkemisruuhkan. Matkalla nappaan mukaan ennakkoon tilaamani Western Legendsin sekä 7 Wonders: Armadan.

Ensimmäinen päivän jälkeen nälkä oli melkoinen. Huomasin syöneeni päivän aikana vain yhden sämpylän, sillä niin pahasti messuhuuma oli sekoittanut pääni.

Löysimme itsemme iltapalalta kovatasoisesta pitseria Vapianosta, jonne rantautui muitakin messuvieraita. Olin odottanut näkeväni keskustassa enemmänkin ihmisiä, mutta ilmeisesti suurin osa pelaajista järjesti jatkot omissa hotelleissaan.

Perjantai 26.10. – Välipäivä

Perjantaina minä ja Haukka suuntaamme kylään Haukan sukulai­sille Hannoveriin. Maagi ja Kerttu puolestaan ovat heti aamu­kymmeneltä messuilla, sillä Maagi hinkui lippuja Dice Towerin Essenin erikoislähetykseen. Muuten hämäläisemme pyörivät eri halleissa ja bongailevat erikoistarjouksia.

Maagin pussukkaan päätyy esimerkiksi Dungeons & Dragons: Assault of the  Giants 50 eurolla, mikäli on kuulemma todellinen aarre. Lisäksi Iellon alelaareista löytyy Zombies 15′ pilkkahintaan. Mukaan he kalastavat myös pelirepun 30 eurolla, johon mahtuu mehukkaat seitsemän standardikokoista pelilaatikkoa. Mikäli reppu kestää, kyseessä on huippulöytö.

Kerttu puolestaan hankkii Brains-kokoelmaansa täydennystä.

Lauantai 27.10. – Huolellista tutkimista

Matkustelu, yksi messupäivä ja sukulointi ovat tiristäneet mehua pohkeista, mutta kun kerran täällä ollaan, kisakunnon pitää kestää. Koomata ehtii paluulennolla.

Virheistä viisastuneina Haukka ja minä painamme suoraa päätä kohti parkkikenttä P10:ä. Matkalla ohitamme pitkän pötkön autoja, jotka eivät ole ilmeisesti tajunneet, että metsätien molemmat kaistat vievät parkkikentälle.

Eväsreppuja tarkistaessamme saksalaiset parkkinaapurimme luulevat meitä espanjalaisiksi. Ilmeisesti kielemme ansiosta suomalaisia aletaan pian pitää maailmalla tulisina hurmureina. Aulassa riittää jälleen messukansaa, mutta ennakkolippujen avulla pääsemme itse messuhalliin kuin rasvattu.

Päivän taistelusuunnitelma on ruopata huolellisesti läpi ykkös- ja kakkoshallit, joissa on pääosin pelikauppoja sekä isojen julkaisi­joiden uutuuksia. Silmissä vilisee myös paljon sopuhintaisia pelejä, mutta suurin osa niistä on saksaksi. Tämä on harmi, sillä esimer­kiksi Love Letterin lisäosa (Premium edikan kortit) olisi ollut kelpo tuliainen. Bongaamme muun muassa kolmiulotteisen Ubootin sekä järeän Hannibal & Hamilcarin. Testaus kyllä kiinnostaisi, mutta messuhulinassa keskittyminen raskaaseen peliin olisi aika tahmaista ja osastoja on vielä kiertämättä.

Aikamme kierreltyä on taas otollista pitää evästauko. Sämpylöitä nakertaessa keräämme BoardGameGeekistä tietoa peleistä, joiden hankkimista harkitsemme. Haukka esimerkiksi haluaa hyllyynsä “isojen poikien” pelejä ja häntä kiinnostaa erityisesti This War of Mine sekä Yggdrasil. Itse sahaan neloshallia, sillä haluan nähdä kaikki ja kaiken. Folded Space -nimisen firman osastolta ostos­kassiin putoaa muun muassa 7 Wondersin vaahtomuovinen insertti, jonka avulla peruspelin laatikkoon saa näppärästi lähes kaikki lisäosat.

Hämäläisosasto oli ollut puhki perjantaihulinoista, joten he liittyivät joukkoomme vasta iltapäivällä. Yhdessä kiertelemme halleja ja löydämme muun muassa peliaiheisia oheistuotteita, esimerkiksi t-paitoja lasinalusia ja julisteita. Myös alan julkkiksia näkyy siellä täällä. Esimerkiksi Antoine Bauza patsastelee Repos Productionin osastolla. Mies on kuitenkin juuri kahvitauolla, joten nimmari luiskahtaa tällä kertaa näpeistä. Käymme vielä kuunte­lemassa Discover: Lands Unknownin säännöt, mutta Haukka ei innostu tarpeeksi.

Lauantaina messuilla on käynyt huomattavasti enemmän ihmisiä, mutta iltapäivän edetessä käytäville alkaa ilmaantua selvästi tilaa. Samalla alamme huomata pelejä, jotka olemme ehkäpä messu­hulinan takia aiemmin sivuuttaneet. Istahdamme hollantilaiseen tavernaan, jossa testaamme Barpig-baaripelin. Opettelu sujuu varsin mutkattomasti, sillä peli on yksinkertainen ja taustahälykin on laantunut.

Triton Noirin kojulla puolestaan meille esitellään V-Commandos, joka evakuoidaan erään sotahistoriaan hurahtaneen kassiin. Kyseessä on toiseen maailmansotaan sijoittuva hiiviskely- ja sabotaasipeli. Aivottomasta räiskinnästä rankaistaan ankarasti, joten hissukseen pitää hiipiä mahdollisimman pitkään. Meille kerrottiin, että V-Commadosin pohjalta kehitetään parhaillaan Assassins Creed: Brotherhood of Venice -peliä.

Spiel sulkisi pian ovensa, joten suuntaamme paikalliseen L’Osteria-pitseriaan. Minun ja Haukan kannalta messut ovat ohi, sillä vuokra-auto pitää palauttaa seuraavana päivänä puoleen päivään mennessä. Maagi ja Kerttu sen sijaan pystyvät vielä sunnuntaina käymään messuilla.

Sunnuntai 28.10. Messut jatkuvat suullisesti

On aika hyvästellä Saksa ja lähteä kotiin, muttei vielä! Düsseldorfin kentällä konetta odotellessa käy ilmi, että myös muutama muu matkustaja on tulossa messuilta. Niinpä saan kuulla kanadalaisten kokemuksia ja koneeseen noustessa juttu jatkuu tukholmalais­toimittajan kanssa på svenska.

Helsingin lentoasemalla saan odotella vielä pari tuntia seurueeni lentoa. Odotellessa huomaan messujärjestäjien Facebook-päivi­tyksen, jonka mukaan kävijöitä Spielissä oli arviolta 193 000. Kun iloiset veikot saapuvat, alkaa eräänlainen Tetris-projekti, sillä autoomme pitää mahtua meidän lisäksi laukut, pelit ja tuliaiset. Kirkkaassa tähtiyössä Haukan Scodillac rullaa läpi Hämeen takaisin Tampereelle. Pehkuihin päästään siinä yökolmelta.

Maanantai 29.10. Epilogi

Kello ilmoittaa olevansa yhdeksän. Vedän kahvia tokkuraisena sängynlaidalla. Graduakin pitäisi kirjoittaa. Univaje ei ole onneksi yhtä paha kuin Haukalla ja Maagilla, jotka ovat raahautuneet aikaisin töihin.

Aamupäivällä saamme Saksasta vielä onni onnettomuudessa -uutisen. Autobahn 2, jota pitkin ajoimme Bielefeldistä Düssel­dorfiin, suljettiin pari tuntia paluumatkamme jälkeen. Tien lähellä olevasta puusta oli löydetty sodanaikainen Panzerfaust-sinko, joka pommiryhmän oli pitänyt käydä hoitamassa. Paluu Suomeen keikkui siis veitsen terällä!

Mutta olipahan reissu! Pelit, tunnelma, ihmiset… tätä pyhiin­vaellusta muistellaan vielä sen ikäisenä, kun vaatetukseksi kelpaavat enää flanellipaita ja suorat housut. Varmasti lähdetään joku kerta uudestaan, vaikkei välttämättä ensi vuonna. Kuten Maagi mietiskeli, uutuudenviehätys ei huumaisi ensi kerralla yhtä euforisesti. Ehkäpä kannattaa odottaa, että messujen pelikattaus uudistuisi riittävästi.

Pelejä ei tullut hankittua yhtä paljon kuin “kovimmat ammatti­laiset”, mutta joissain määrin alkoi harmittaa pakkauksista irtoava muovin määrä. Niinpä päätin aloittaa muovinkierrätyksen huus­hollissani. Pienestä ostosmorkkiksesta en kuitenkaan ruoski itseäni lihoiksi, sillä yleensä pyrin hankkimaan pelini käytettynä.

Ensikertalaisen niksejä

Pari viikkoa messujen jälkeen näen unta, että minun pitäisi lentää Düsseldorfista Kielin kautta Helsinkiin. Kielistä eksyn jotenkin Tanskan rajalle Flensburgiin, missä olo on kuumottava, sillä jatko­lento Suomeen lähtisi tunnin päästä. Hermostusta lisää se, että päädyn yhtäkkiä Tampereelle. Kiroan hartaasti sitä, etten ehtisi Kiel-Helsinki-lennolle.

Tiedä sitten, oliko uneni Esseniin kutsuva seireeninlaulu. Inter­nationale Spieltage on nimittäin sellainen kokemuscocktail, joka lautapelaajan kannattaa ehdottomasti nautiskella ainakin kerran. Jos aiot osallistua tuohon kansanjuhlaan, tässä muutama vinkki.

Majoitus: Essenissä ja kaupungin lähistöllä riittää edullisia Airbnb-paikkoja ja hostelleja vielä jonkin verran kesän lopulla, mikäli reppureissaaminen viehättää.

Liikkuminen: Jos majoitut Essenin lähellä, kannattaa harkita sellaisen messulipun ostoa, johon sisältyy julkisen liikenteen käyttö. Junat nimittäin ovat melko hintavia Saksassa. Mikäli harkitset vuokra-autoa, tartu toimeen ajoissa. Hinnat nousevat matkapäivien lähestyessä, mutta tuurilla mattimyöhäinenkin voi saada lento­yhtiöiden kautta hyviä tarjouksia. Essenissä puolestaan paikallinen metro (U-Bahn) pysähtyy aivan messukeskuksen viereen.

Asiakirjat: Messulippu kannattaa ehdottomasti ostaa ja tulostaa etukäteen. Näin aikaa ei kulu turhaan jonotukseen. Lisäksi halli­karttaan on hyvä merkitä itseä kiinnostavat kohteet. Osastoja on hyvä kiertää järjestyksessä, sillä päätön poukkoilu hallista toiseen on raskasta.

Laukut: Yksi laukku vaihtovaatteille, toinen tuliaispeleille sekä messuille reppu.

Messuvarustus: Messureppuun on hyvä pakata messukartta, pääsylippu, pari kestokassia, vettä ja suolapalaa. Joistain halleista pääsee ulos jaloittelemaan ja haukkaamaan evästä.

Rahat: Käteisellä messuostokset sujuvat helpoiten. Tuohet kannattaa hajauttaa passipussiin ja povitaskuun varmuuden vuoksi. Messuilla valitettavasti liikkuu varkaita, vaikkei järjestyshäiriöitä osunut silmään.

Reissun pituus: Kaksi päivää messuilla oli aika passeli pituus. Näimme hallit ja saimme useimmat pelit, jotka olimme aikoneet hankkia. Jos olisimme olleet päivän pitempään, olisin luultavasti käynyt seuraamassa turnauksia sekä testannut enemmän uutuus­pelejä. Olisimme luultavasti myös pystyneet keskittymään paremmin raskaampien pelien testaukseen.

Asenne: Pilikettä silimäkulumaan! Kaikkea voi sattua, mikä kuuluu reissaamisen ydinolemukseen. Ennen matkaa jännitettiin, saataisiinko luottokorttia ajoissa autonvuokrausta varten.

Huumoria ja kärsivällisyyttä tarvitaan myös itse messuhallissa, sillä väkeä on paljon. Vaikka liikkuminen ei ole kuolettavan hidasta, käytävillä saattaa joutua ajoittaisiin ihmissumppuihin. Lisäksi jo ihmismäärä väsyttää henkisesti.

Mutta kuten Posion-mummoni sanoi, asioilla on tapana järjestyä. Niin se Äiti-Saksakin sulki Autobahnin vasta, kun olimme päässeet lentoasemalle.